Share |

Tervetuloa sivuilleni!

Olen Vilma Kröger, kuopiolainen kaupunginvaltuutettu (kesk.).

Näiltä sivuilta löydät niin tietoja minusta ihmisenä kuin myös blogissa ajatuksiani kunnallispolitiikasta, päätöksenteon kiemuroista sekä arkisista elämän asioista. Blogia voit kommentoida yhteydenottolomakkeen kautta.

Ole rohkeasti yhteydessä minuun Kuopion asioissa, sillä Sinulta saan parhaat eväät valtuutettuna työskentelyyn. 

 

Ajatuksia valtuuston tulevasta kokouksesta

Maanantai 27.2.2012 klo 12:43

Tänään on valtuuston kokous illalla. Viime kokous tammikuussa oli sellaista sirkusta, jonka kaltaista en toivoisi enää milloinkaan valtuustossa näkeväni. Moni turhautui enkä itse tehnyt poikkeusta, sillä niin käsittämätöntä herjausta perussuomalaisten Erkki Palisalo osoitti muille valtuutetuille sekä virkamiehille, että puheenjohtaja Rossi joutui useita kertoja pyytämään valtuutettua pysymään asiassa ja myös kielenkäyttöään tarkistamaan. On helppoa soimata muita ja nostaa itsensä toisten yläpuolelle tarjoamatta kuitenkaan vaihtoehtoja ja vieläpä käyttökelpoisia sellaisia. Palisalon puhe lähenteli monessa kohdin jopa vihapuhetta. Mutta toivotaan, että tänään pääsemme asialliselle keskustelun ja päätöksenteon tasolle, joka myös olisi valtuuston arvovallan arvoista.

Listalla on muun muassa kaupungin päivitetty turvallisuussuunnitelma. Mielestäni se on hyvin laadittu ja se on levein hartein tehty. Mukana on ollut myös yksityisen sektorin tahoja, sillä onhan kaupunkimme turvallisuus sekä julkisen että yksityisen sektorin ja ennen kaikkea meidän kaupunkilaisten tehtävä. Arjen turvallisuuteen voimme jokainen osaltamme vaikuttaa sekä positiivisesti että negatiivisesti. Keskuskentän parkkipaikalla arjen turvallisuuteen vaikutetaan melkoisen negatiivisesti myöhään iltaisin. Siellä nimittäin harrastetaan autojen kanssa kaahailua. Näin talviaikaan on mukava tietysti päästellä vähän räkäluisussa menemään. Poliisi käy toisinaan tilannetta rauhoittamassa ja saakin sen rauhalliseksi parin illan ajaksi, mutta sitten meno taas jatkuu. Kaupungin taholta on luvattu miettiä jonkinlaista ratkaisua asiaan. Jotain tarttis tehdä ennen kuin vahinkoja sattuu!

Listalla on myös Matti Mänttärin (sd.) kanssa jättämäni aloite koskien mielenterveyskuntoutujien palvelukotia. Lausunto oli meillä Perusturva- ja terveyslautakunnassa tammikuussa käsittelyssä. Se on hyvin valmisteltu ja myös erinomainen koonti kaupunkimme mielenterveyspalveluista. Alkuperäisessä lausunnossa vastattiin ettei ole aihetta toimenpiteisiin. Kuitenkin ehdotin, että palveluverkkoselvityksen jälkeen aloitteeseen palataan ja tilanne tarkastellaan uudelleen. Ehdotukseni pohjalta palvelualuejohtaja Markku Tervahauta muutti esitystään. Olen tähän tyytyväinen, sillä vasta palveluasumista koskevan selvityksen yhteydessä voimme edes tästä aloitteen aiheesta päättää. Toisaalta elämme ajassa, jolle on tyypillistä äärilaidat. Aikaisemmin trendinä oli ajaa kaikki asumisessaan tukea tarvitsevat laitoksiin, nyt kotona asuminen on ykkösjuttu ja niin tietysti pitää ollakin, mutta entä kun kaikki eivät pysty yksinasumiseen, on sitten kyseessä mielenterveyskuntoutuja tai ikäihminen. On löydettävä kultainen keskitie. Molempia tarvitaan sekä tukea kotona asumiseen kuin myös palveluasumista.

Lisää kirjoituksia