Kirjoitettua ja sanottua

24.10.2011 Puhe valtuuston kokouksessa budjetin lähetekeskustelussa

Arvoisa puheenjohtaja,

Valtaosin budjetti on saatu rakennettua palvelualueuudistuksen hengenmukaisesti eli ennaltaehkäisy on ollut hyvänä lähtöajatuksena ja pyrkimyksenä. Tästä esimerkkinä nostan perusturvan palvelualueelta vanhuspalvelut, joissa entistä enemmän kiinnitetään huomiota ikäihmisten omien voimavarojen tukemiseen sekä laajennetaan asumisvaihtoehtoja niin, että ikääntyvät kuopiolaiset ovat oikeanlaisten palveluiden piirissä oikeaan aikaan. Tänä vuonna toteutetut ikäihmisten toimintakykyarvioinnit eli niin kutsutut RAVA-tutkimustulokset kertoivat sen, että liki 50 prosenttia ikäihmisistämme on liian raskaiden palveluiden piirissä. Tämä tarkoittaa muun muassa tehostettua palveluasumista, mutta ennen kaikkea sairaalatasoista hoivaa, josta kertovat edelleen korkeat siirtoviivemaksut. Tämä ei ole asiakaslähtöistä, koska liian raskas hoiva ei huomioi riittävästi ihmisen toimintakykyä ja sen tukemista sekä ihmisen omien voimavarojen käyttöä eikä se ole myöskään palveluidemme riittävyyden kannalta tehokasta ja vaikuttavaa. Palvelurakenteen oikaisuun onkin syytä tarttua asiakaslähtöisesti jo tulevana vuonna. Tämä tarkoittaa lisäksi edelleen panostamista kotihoitoon ja sen riittävään resurssiin, mutta ennen kaikkea panostamista koko hoivaketjun toimivuuteen ja saumattomuuteen.

Asumispalveluiden osalta on järkevää, että kaupungillamme on myös omaa palvelutuotantoa. Oman palvelutuotannon ja sen tuotteistamisen avulla meillä on välineitä muun muassa kustannusten hallitsemiseen. Suuren kaupungin ei tule unohtaa asemaansa maakunnan markkinoiden kehittäjänä, josta hyvänä esimerkkinä perusturvan palvelualueella palvelusetelin käytön laajentaminen.

Nämä muutamat perusturvan palvelualueelta nostamani esimerkit ovat mielestäni vahvasti palvelualueuudistuksen hengenmukaisia. Sen sijaan ilmaisen pettymykseni kolmannelle sektorille suunnattujen avustusten 5 prosentin leikkaukseen. Viittaamme usein puheissamme kolmannen sektorin tärkeään rooliin ja korostamme kumppanuutta, nytkin tässä budjettikirjassa, mutta kun panostamisen aika konkreettisella tasolla on, olemme nipistämässä avustusmäärärahoista. Tämä viiden prosentin summa on pieni säästö kaupungin kassassa, mutta monelle järjestölle ja yhdistykselle summa on suuri. Ymmärrän hyvin, että säästöt kertyvät pienistä puroista, mutta en voi olla esittämästä kysymystä, onko tämä säästö sen arvoista, kun sitä verrataan kolmannen sektorin toiminnan vaikuttavuuteen? Tämä antaa mielestäni huonon signaalin tahoille, joita ilman moni ongelma ja haaste olisi kaupungin sylissä. Leikkauksesta huolimatta kaupunki jakaa edelleen sievoisen summan avustuksia ja näin tulee ollakin. Järjestötoiminta tukee ennaltaehkäisyä ja aktivoi kuntalaisia. Juuri siis sitä mitä uudistuksellamme olemme hakeneet. Pulassa olisimme ilman kolmatta sektoria, jolle on jo vuosia alettu valtakunnallisestikin sovittamaan hyvinvoinnin pelastajan viittaa hartioille. Toivoisinkin, että vielä ennen ensi viikon päätöskokousta kivet käännettäisiin, josko avustusmäärärahojen supistusta saataisiin vielä maltillisemmaksi.

Lopuksi haluan ilokseni todeta, että keskustan valtuustoryhmän viime vuoden lopulla tekemä aloite koskien palvelusuunnitelmaa sai tänäänkin sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän vahvan tuen ryhmän puheenjohtajan puheenvuorossa. Kiitos siitä. Edelleen sen laatimista korostaa myös keskustan valtuustoryhmä aloitteensa mukaisesti ja sen työstämiseen olisi pikimmiten ryhdyttävä.

Kolumni Viikkosavossa 10.8.2011

VIHERPIIPERRYSTÄ?

Alkukesästä uutisoitiin, että suomalaiset matkustajat tuovat edelleen sangen runsaasti alkoholijuomia Virosta. Matkaajista 86 prosentilla oli matkalaukun painona jonkin sortin viinaksia. Siis oliko tämä se uutinen? Ainahan suomalaiset ovat sieltä kärränneet ilolientä ja tölkkikaljaa toiset enemmän tai vähemmän mutkitellen kävellen vihreää viivaa pitkin terminaalissa. Itse kukin on käynyt santsaamassa erilaisiin pitoihin juhlajuomat Virosta. Toisin kuin kotimaisista tölkeistä, joita kerättäessä on muuten muistettava maksaa ne verot (?!), ei näistä tuontitölkeistä panttia saa. Metallin keräykseen siis. Vaan moniko ne sinne toimittaa? Eräs tuttavani valisti minua Kiinan ja Yhdysvaltojen kulutuskäyttäytymisestä perustellessaan vakaata aikomustaan heittää tuontitölkit sekajätteisiin. Minun perusteluni suomalaisten suuresta hiilijalanjäljestä ja vuosittain 20-30 kiloa kutakin suomalaista kohti roskiin heitettävästä ruuasta  jäivät auttamatta toiselle sijalle Kiinan ja Jenkkien rinnalla. Sama kohtalo oli biojätteilläkin. Sekajätteisiin vaan. Se on niin pientä se meidän perheen jätteiden tuottaminen tässä globaalissa jätteiden synnyssä! No, onhan se kait niinkin, mutta noinko sitä pitäisi ajatella? Pieni maailmanpelastaja tomerasti nosti päätään sisälläni ja jyrähdin, että onhan meidän jokaisen kannettava kortemme kekoon ja uskollisesti lajiteltava kotitalousjätteet. Josko ne jenkit ja kiinalaisetkin sitten joskus meistä mallia ottaisivat. Sain vastaukseksi pään pudistelua ja viherpiipertäjän leiman otsaani…

Kelläpä tässä olisi sädekehä päänsä päällä luonnonvarojen kuluttamisen osalta tai muutenkaan. Itselläkin näitä saastesyntejä riittää, vaikka kotitalousjätteiden lajittelu onkin hanskassa. Kuopion Jätekeskus on keväällä ottanut käyttöön sekajätteen murskaimen, joka tuottaa jätteistämme energiaa joskin tällä hetkellä Etelä-Suomeen oman jätteenpolttolaitoksen puuttuessa. Järkeähän tässä rahtaamisessa ei ole vaan maakuntaan olisi saatava oma jätteenpolttolaitos. Luulisi Itä-Suomesta biojätteitä riittävän oman laitoksen polttoaineeksi!

Ihmiset ovat Tilastokeskuksen mukaan kasvaneen kulutuksen ansiosta terveempiä. Siis fyysisesti, mutta henkisesti ahdistaa. Taloutta koitetaan saada kasvuun ja työttömyyttä laskuun kannustamalla kuluttamiseen. Ei ihme, että pientä ihmistä ahdistaa – siinä sitä sitten seilataan ekologisuuden ja kulutusjuhlan ristiaallokossa. Mahtaako niiden jenkkien ja kiinalaisten omaatuntoa yhtä lailla kolottaa?

PUHE ILTAMISSA RIISTAVEDEN MANTULLA

30.7.2011

Arvoisat iltamien järjestäjät, hyvät ystävät

Olen iloinen, että Tuusjärven kyläyhdistyksen Marjatta, otit minuun yhteyttä näiden iltamien merkeissä. Varovaisesti kysyit tekstiviestillä, olenko vapaa tänä iltana. Vastaukseni oli, että periaatteessa kyllä, sillä olen kesälomaviikkoni toista viimeistä iltaa viettämässä. Mikäpä olisikaan parempi tapa kesäiltaa viettää kuin mukavien, tuttujen ihmisten parissa. Erityisen iloinen olin siitä, että minut edelleen pidetään Tuusniemellä ja Tuusjärvellä mielessä, vaikka olenkin jo reilun viiden vuoden ajan asunut Kuopiossa. Minusta tämä on merkki siitä, että toisaalta sillä, missä asuu, ei ole merkitystä yhteistyölle, tuttavuuksien pysyvyyteen tai yhdessä tekemiselle. Se ei myöskään poista sidettä eri seutuihin eivätkä kuntien rajat aseta esteitä sen paremmin yhteistyölle kuin myöskään yhteen hiileen puhaltamiselle, ellemme me itse niitä esteitä rakenna. Nämäkin iltamat ovat hyvä osoitus siitä, että yhteistyöllä on voimaa. Järjestävinä tahoina ovat Tuusniemen Tuusjärven ja Laukka-ahon kyläyhdistykset, mutta paikkana on Kuopion Riistaveden Manttu. Tällaista yhteistyön tuleekin olla eli kuntien rajoista riippumatonta. Ei siihen erillisiä, pakotettuja kuntaliitoksia tarvita.

Olen koko lyhyen kunnallispoliittisen urani aikana puhunut elinvoimaisen maaseudun puolesta ja sen merkityksestä menestyvälle kaupungille. Kaupunkilaistaustastani huolimatta tai ehkäpä juuri siksi näen maaseudun keskeisen merkityksen koko maakunnan hyvinvoinnille. Vastakkainasettelua kaupungin ja haja-asutusalueiden välillä ei kaivata vaan on nähtävä näiden toisiaan tukeva voima. En ole myöskään kuopiokeskeinen päättäjä vaan punnitsen pikemminkin koko maakunnan etua päätöksiä tehdessäni. Menestyvä kaupunki tarvitsee ympärilleen elinvoimaisen maaseudun. Siitä on lähdettävä. Eikä se saa olla vain mukava puheenparsi ja sanahelinää vaan myös tekoja. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että lähipalvelut turvataan, keskittämistä torjutaan ja päätöksenteko pidetään lähellä kuntalaisia.

Täällä Riistavedellä lähipalveluiden turvaamista myöskin varjellaan ja kehitetään. Tosin sillä on hintansa, josta muun muassa koululaisten jaksamisesta tällä hetkellä ollaan huolissaan kouluremonttien vuoksi. Koulutaival on väliaikaisesti pidentynyt Riistaveden koululaisilla sisäilmaongelmista johtuvien remonttien vuoksi. Samoin Vehkalammin koulun remontti ajaa koululaiset väistötiloihin Päivärannan vanhan koulun tiloihin.  Jännevirran koulu olisi ollut huomattavasti lähempänä, mutta sekin on käyttökelvoton rakennus. Mutta iloitkaamme kuitenkin siitä, että koulun peruskorjaus vihdoin käynnistettiin siihen kohdistuneista kaatoyrityksistä huolimatta. Sisäilmaongelmat ovat Suomessa valtava riesa eikä se suinkaan rajoitu ainoastaan koulurakennuksiin. Monet terveydenhuollon rakennukset odottavat yhtä lailla remontoimista.

Ihmetellä sopii, miten olemme täällä neljän vuoden ajan maassa onnistuneet rakentamaan näin sairaita rakennuksia julkisella sektorilla niin paljon, että nyt olemme tämän terveyspommin edessä yllätetty kuin housut nilkoissa?! Kuntaliiton mukaan joka viidennessä julkisessa rakennuksessa on kosteusvaurioita. Homevaurioita on noin viidessä prosentissa. Vaurioituneista rakennuksista koulutiloja on 57 prosenttia. Suurimpia kosteus- ja homevaurioiden syitä ovat suunnitteluvirheet. Vuonna 2005 suunnitteluvirheiden osuus oli 42 prosenttia. Aikamoinen määrä! Voimme vain kuvitella, miten monet ihmiset ovat joutuneet sisäilmaongelmille alttiiksi. Terveyden menettäminen on kuitenkin se liian kallis ja kohtuuton hinta.  Nyt onkin siis enemmän kuin tarpeen, että kouluja korjataan, vaikkakin sen hintana on väliaikaisesti pidentyneet koulumatkat. Toisena vaihtoehtona olisi ollut koulujen käyttökielto ja siten yhden lähipalvelun katoaminen. Vaihtoehdot ovat siis toisin sanoen aika vähissä, koska Riistavesi tarvitsee koulunsa. Samoin lapsirikkaat haja-asutusalueet. Koululaisilta ja heidän perheiltään vaaditaan nyt jaksamista tämän välivaiheen yli. Toivon voimia kaikille koululaisille ja heidän perheilleen.

Hyvät ystävät,

Sen lisäksi, että halusin tähän puheeseeni jotakin etenkin Riistavettä koskevaa ajankohtaista asiaa, haluan nostaa erään toisenlaisen teeman esille järjestävien tahojen eli kyläyhdistysten kunniaksi eli vapaaehtoistyön. Euroopan Neuvosto on nimittäin nimennyt tämän vuoden vapaaehtoistoiminnan vuodeksi. Tällä teemavuodella halutaan osoittaa, että vapaaehtoistoiminta on yksi aktiivisen kansalaisuuden ja demokratian keskeisistä ulottuvuuksista. Keskeisinä tavoitteina on luoda suotuisa toimintaympäristö vapaaehtoistyölle EU:ssa sekä lisätä vapaaehtoistyön järjestäjien vaikutusvaltaa vapaaehtoistyön laadun parantamisessa. Tavoitteena on myös vapaaehtoistyön tunnustaminen, jota itse pidän erittäin tärkeänä tavoitteena, jotta juuri niiden puheiden sijaan aivan todella vapaaehtoistoiminnan merkitys ymmärrettäisiin ja sen tukeminen nähtäisiin välttämättömäksi yhteiskuntamme toiminnan kannalta. Moni palvelu rapautuisi ilman etenkin järjestöissä ja yhdistyksissä toteutettavaa vapaaehtoistyötä. Ja tähän perustuukin teemavuoden neljäs tavoite eli vapaaehtoistyön arvon ja merkityksen tunnetuksi tekeminen, jossa halutaan korostaa kansalaisvaikuttamisen merkitystä.

Halusin tuoda tänään tähän tilaisuuteen ajatuksia vapaaehtoistoiminnasta, koska järjestö- ja yhdistystoiminta edustavat mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla vapaaehtoistyötä.  

Sekä kaupungissa että maaseudulla asuneena olen usein pohtinut vapaaehtoistoiminnan ja talkootyön merkitystä alueen kehittymiselle. Talkootyössä erikoista on se, että etenkin maaseudulla ainakin ennen sitä pidettiin melko itsestäänselvyytenä, jokaisen velvollisuutena. Osallistutaan, tehdään yhdessä, huolehditaan asuinympäristön kehittämisestä. Nähdään vaivaa harrastustoimintojen ylläpitämisestä omalla kylällä. Osallistutaan kunnan rakentamis- ja kehittämishankkeisiin talkootyöpanoksella. Kaikki tämä esittämättä kysymystä ”paljonko tästä minulle maksetaan” tai ”mitä minä tästä saan”. Kuulostaa aika absurdilta tänä yksilökeskeisenä aikana, jolloin ”kaikki mulle nyt ja heti” –mentaliteetilla halutaan hyöty vain itselle. Ja mieluiten vielä rahana.

Kaupungeissakin asukasyhdistyksiä toimii, jotkut jopa varsin vireästi oman kaupunginosan viihtyvyyden puolesta. Vaan enemmänkin voisimme itse kukin kantaa vastuuta omasta asuinalueestamme niin maalla kuin kaupungissakin.

Kyläyhdistykset ovat kuntien valtava voimavara. Niillä on aito halu ylläpitää kyläläisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä omalla kylällä sekä halu kehittää kylän toimintaa. Kiitos tästä kuuluu jokaiselle aktiiviselle toimijalle. Kyläyhdistykset ovat aina valmiita työhön oman kylänsä elinvoimaisuuden puolesta! Tuusjärven kyläyhdistyksen puheenjohtajana toimiessani muistan erään tilaisuuden tai oikeastaan kokouksen Tuusjärven koululla. Aiheena oli Koivulahden rantautumispaikan ja grillikodan rakentaminen. Tehtiin kovaa lobbausta rantautumispaikan puolesta, koska me kylän väki näimme Tuusjärven kehittämisen mahdollisuudet ja tuo ranta olisi yksi vetovoimaisuuden lisääjä. Tuusniemen kunnanedustajien kanssa neuvoteltiin hankkeen rahoituksesta ja toteutuksesta. Virkamiehet kyselivät kovasti kyläyhdistyksen sitoutumisen ja  työpanoksen perään, jonka tuli olla varsin mittava, jotta hanke toteutuisi. Samaan aikaan oli päätetty toteuttaa kirkonkylän sataman kehittämishanke. Jonkin verran tuohtuneena taisin kysyä kunnan virkamiehiltä, että mikäs se on kirkonkylän kyläyhdistyksen osuus Tuusniemen keskustan satamahankkeessa. Tämä kysymys siksi, että tuppaa vaan olemaan niin, että kirkonkyliin ja kuntakeskuksiin rakennetaan ja kehitetään täysimääräisesti kuntavetoisesti ja –rahoitteisesti, mutta haja-asutusalueilla ehtona on kyläyhdistysten ja kyläläisten osallistuminen tavalla tai toisella hankkeiden toteuttamiseen. Tiesinhän minä kysyessäni, että kuntavetoisestihan kirkonkylän hanke tehdään ja tietenkin on tärkeää kuntakeskusta kehittää, mutta siinä tilanteessa, taistelun tuoksinnassa, taisi ottaa hieman kupoliin. Muuttaessani Kuopioon Koivulahden hanke oli vielä kesken. Vaan nyt on rantautumispaikka kotineen ollut valmis jo useamman vuoden ajan ja tuusjärveläiset voivat olla siitä ylpeitä!

Mutta eivät kylät kehity ilman aktiivisia kyläläisiä ja toimijoita. Niin kuin kaikessa järjestö- ja yhdistystoiminnassa uusia toimijoita kaivataan jatkuvasti vastuunkantajiksi ja tekijöiksi. Liian usein yhdistystoiminnassa kädet savessa ovat ainoastaan johtokuntien ja hallitusten jäsenet, vaikka tekijöiksi pitäisi saada mukaan, nyt kyläyhdistysten tapauksessa, kaikki kyläläiset! Savotta on yhteinen ja pienikin panos kullanarvoinen! Uupumiselta vältytään, kun hommia jaetaan ja perinne vapaaehtoistyöstä jatkuu.

Talkootyössä ja yhdistystoiminnassa on siis voimaa ja enemmän se toimijoilleen antaa kuin ottaa ja siksipä kannustankin kaikkia kantamaan kortensa kekoon mahdollisuuksiensa mukaan. Vaikkakin tänä päivänä odotetaan kaiken tulevan valmiina, niin vakaasti uskon, että vapaaehtoistyö sekä talkootyö tulevat tulevaisuudessa lisääntymään. Jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, ettei yhteiskunta pysty enää tarjoamaan kaikkea valmiina ilman yksilön omaa vastuunkantoa itsestään, läheisistään ja ympäristöstään. Kunnat joutuvat jo nyt miettimään, mikä se kunnan perustehtävä oikein onkaan ja mitä palveluita kunta kuntalaisilleen tarjoaa. On aina helpompaa lisätä tarjottavia palveluita kuin karsia ja rajata, kun tarpeettomia palveluita tuskin onkaan. Kukapa ei haluaisi tarjota kaikille kaikkea hyvää. Päättäjänä tuntuukin, että päätöksiä tehtäessä on valittava lähes aina kahden huonon vaihtoehdon väliltä se vähemmän kehnoin. Siinä sitten selitellään kuntalaisille ratkaisuja, jotka itsestäkin tuntuvat toisinaan kurjille, mutta kun ei muutakaan ole voinut. Nyt maamme uuden hallituksen keppi sivaltaa kuntien valtionosuuksista pois noin 630 miljoonaa, joka eittämättä tulee näkymään kuntien palveluissa. Tulevat vuodet sitten näyttävät, miten.

Mutta nyt hyvät kuulijat,

lupasin sekä itselleni että myöskin Marjatalle että puheeni on kevyt poliittisen päättäjän puhe, joten nyt tässä vaiheessa se on hyvä alkaa lopettelemaan. Ja vielä on kuitenkin tulossa iltamien varsinaista, oikeaa ohjelmaakin. Haluan lämpimästi kiittää teitä kaikkia tästä tilaisuudesta ja etenkin haluan osoittaa vilpittömät kiitokseni kyläyhdistysten aktiivisille toimijoille. Kyläyhdistyksillä on myös vielä vapaaehtoistoimintaakin keskeisin tehtävä, nimittäin yhteisöllisyyden edistäminen eikä se olekaan mikään pikku juttu se, mutta näillä yhteisillä tilaisuuksilla varsin hyvin tätäkin tehtävää toteutetaan. Kiitos, että sain olla mukana kanssanne tänä iltana. Kaunista kesän jatkoa teille kaikille!

Kolumni Viikkosavossa 6.7.2011

LAITTOMUUKSIA

Ottaahan se päähän, kun polkupyörä varastetaan yöllä makuuhuoneen avoimen ikkunan alta. Vaijerilla oli lukossa seinään kiinnitetyssä telineessä vaan siitäpä lähti noin kuukausi sitten. Taisi tuona samaisena ajankohtana pitkäkyntisten matkaan tarttua muidenkin kanssaihmisten fillareita pitkin Kuopiota. Joltain vietiin samaan syssyyn jopa ovikranssi ja kukkapurkit. Ei kait tässä muuta voi ajatella kuin että tarpeeseen lie menneet. Kurjintahan näissä varkauden uhriksi joutumisessa on se paperishow ja ennen kaikkea selvittelyihin tuhraantuva aika. Vakuutuksesta ei juurikaan saa mitään, kun huomioidaan menetetyn tavaran arvo suhteessa ikään. Tunnearvoahan vakuutukset eivät noteeraa.  ”Kymmenen vuotta kuritushuonetta tai vähintään kaksi” - osoitin lämpimiä ajatuksia rikoksentekijälle.  Vaan olisiko sama tapahtunut esimerkiksi Thaimaassa? Tuskinpa, sillä siellä varkaudet ovat ankarasti kriminalisoituja ja rangaistukset suomalaisen mittapuun mukaan varsin raskaita. Ei huvita rötöstellä. Mm. kannabiksen hallussapidosta tulee istumista. Turistienkaan ei tarvitse pelätä joutuvansa näpistelyn uhriksi. Muuten Thaimaata ei voikaan ihmisoikeuksien puolesta mallimaana pitää…

Suomalainen yhteiskunta sallii rikoksia. Kraavimpia ovat seksuaalirikoksista saadut olemattomat seuraamukset. Lapsiin kohdistuvat hyväksikäytöt tulisi olla maassamme huomattavasti ankarammin rangaistavia vaan sakoilla useimmiten tekijä pääsee kuin koiraveräjästä. Lasten tavoin myös eläimet ovat maassamme lähes lainsuojattomia. Eläinsuojelurikoksista seuraa yleensä vain muutaman vuoden eläintenpitokielto ja sen jälkeen meno voi rikoksentekijällä jatkua entisenlaisena. Pentutehtailijat ovat mestareita seuraamusten väistelijöinä. Ja miten helppo onkaan kesälomakauden päätteeksi ”unohtaa” tienvarteen se suloinen kisunpentu, joka lapsien iloksi mökille loman ajaksi otettiin… Ei seuraamuksia.

Vanhusten oikeusturvaksi sentään on tulossa vanhuslaki. Hallitusohjelmassa luvataan myös tehostaa sote-palveluiden laadun valvontaa. Näiden toteuttamiseen kaivattaisiin kunnille myös resurssit, koska jo nyt esimerkiksi laatua ei kilpailutuksen jälkeen valvo kukaan. On mummoja, jotka eivät koko kesänä pääse ulos alimitoitetun henkilöstömäärän vuoksi.  Samaan aikaan uusi hallitus käy kuntien valtionosuuskukkarolla 630 miljoonan euron edestä. Miten lie vaikuttaa Kuopionkin ensi vuoden budjettiin? Toivottavasti edelleen voidaan jatkaa palveluiden kehittämistä eikä palata tulipalojen sammuttamiseen. Iso laiva ei käänny hetkessä.

Kolumni Viikkosavossa 1.6.2011

ASENNE RATKAISEE - AINA!

”Kiitos mielenkiinnosta avoinna ollutta työtehtävää kohtaan. Valitettavasti valintamme ei nyt kohdistunut sinuun.” - tuttu lause vastavalmistuneelle nuorelle. Positiivista on, jos ylipäätänsä tieto valitsematta jättämisestä hakijalle ilmoitetaan.  Samaan aikaan voimistuvasta työvoimapulasta puhutaan yhä huolestuneemmalla äänensävyllä. Työkokemusta pitäisi kuulemma olla, mutta mistäpä sitä saisi, kun ei pääse oman alan töihin sitä kokemusta kartuttamaan! Kuulin eräässä tilaisuudessa hyvän periaatteen tai oikeastaan rekrytoinnin kultaisen ohjeen kokeneelta johtajalta: Palkkaa asennetta, opeta taidot. Jokaisella työpaikalla on ”talon tavat”, oma työkulttuuri. Koulutusta tarvitaan ja se antaa peruseväät, mutta vanhan viisauden sanoin ”työ tekijäänsä neuvoo” myös sitä vankan työkokemuksen omaavaa ammattilaista.

Vaikka suhde työhön onkin sukupolvien välillä muuttunut yhä enemmän perhe-elämää ja vapaa-aikaa arvostavaksi, on se silti nuoren tulevaisuuden suunnitelmissa kärkisijoilla. Juuri oikea asenne on työelämässä tärkeää. Uudelle avoin, oppimishaluinen ja kriittisestikin asioita tarkasteleva nuori voi olla aivan yhtä hyvä työntekijä kuin vankan työkokemuksen omaava ammattilainen. Työyhteisöissä tarvetta on molemmille etenkin lähivuosina, jotta arvokas ns. hiljainen tietokin saadaan siirrettyä uusien työntekijöiden tietopääomaksi.

Onnellinen siis se nuori, joka on onnistunut saamaan esim. kesätyöpaikan! Tärkeää työkokemusta karttuu ja omaa rahaakin taskun pohjalle tienaa. Kuopion kaupunki työllistää tänä kesänä 320 nuorta. Kesätyön hakijoita oli paikkoja enemmän kuten odottaa saattoi. Moni työtä vaille jäänyt opiskelija joutuu vierailemaan toimeentulotukiluukulla. Vuokrat on kesälläkin maksettava ja syödäkin pitää.

Etenkin peruskoulujen opinto-ohjaajat ovat tänäkin keväänä etsineet yhdessä oppilaiden kanssa näille jatko-opiskelupaikkoja. Harmaita hiuksia opoille tuottavat nuoret, joille tulevaisuus on vielä suuri kysymysmerkki. Onneksi lääke tähän tuntuu olevan helppo: sosiaali- ja terveysala!  Pelko työvoimapulasta tekee kaikki soveliaiksi hoito- tai sosiaalialalle omasta mielenkiinnosta riippumatta. Eritoten sote-alalla koulutuksen lisäksi myös sillä oikealla asenteella on väliä.  Oman urapolun löytämisessä kannattaa olla sinnikäs. Mutkiakin voi tulla, mutta asenteen ollessa kohdallaan elämä kantaa. Onnea ja asennetta valmistuneille!

Vilma Kröger

Kirjoittaja on sosiaalialalla työskentelevä kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 6.4.2011

TUOTTAVUUS ON PÄIVÄN SANA

Reilu viikko sitten kaupunginhallitus allekirjoitti noin 8 miljoonaa euroa ylimääräisen tilinpäätöksen. Verotuloja kassaan kertyi yli 20 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna enemmän. Joku saattaa nyt epäillä viimeisimmän veroprosentin noston tarpeellisuutta… Vaan tarpeeseen tulevat joka euro! Muun muassa kasvun ja hyvinvoinnin palvelualueella odottavat remonttiaan niin teatteri kuin myös koulut ja päiväkodit mukaan lukien uudisrakennuksensa. Lapsiin ja nuoriin satsaamista ei pidä epäröidä. Ei myöskään kulttuuriin panostamista, joka lisää hyvinvointia.

Tämän päivän sana on tuottavuus. Kaikkea pitää mitata tuottavuutena mittarinaan vain raha. Ja kun tuottavuus on korkealla, on valtakunnassa kaikki hyvin. Niinkö? Onko BKT sama kuin kansalaisten onnellisuus? Tuskin, sillä eihän hyvinvointi ole pelkkää tuottavuutta ja sen arvottamista eikä tavara- ja palvelutuotantoa. Viime vuonna Kiviniemen hallitus asetti professori Juho Saaren johtaman työryhmän etsimään keinoja hyvinvoinnin mittaamiseen mm. inhimillinen hyvinvointi huomioiden. Erään tilaisuuden yhteydessä sain mahdollisuuden kysyä mittariston toimivuudesta. Kysymykseeni, onko hyvinvointia mahdollista mitata muulla tavalla kuin tutulla BKT:lla, oli Saaren vastaus yksiselitteinen: On, mutta poliittista tahtoa ei ole riittävästi…

Samaan aikaan, kun kunnat Kuopio mukaan lukien kipuilevat palveluidensa kanssa, on valtiovarainministeriö asettanut kunnille tuottavuusvelvoitteet. Tuottavuuden lisääminen ja henkilöstön vähentäminen ei ole kuitenkaan yksi yhteen. Tuottavuuden parantamiseksi on kepin sijasta tarjottava porkkanaa niin henkilöstölle kuin myös kuntalaisille. Tuottavuuden ja hyvän tuloksen kriteereinä on oltava muukin kuin raha, kuten palvelun laadun paraneminen tai ennaltaehkäisevien toimien onnistuminen. Asiakastyytyväisyys on erityisesti henkilöstön palkitsemisen arvoista. Samoin se, jos oppilaat viihtyvät koulussa. Tuottavuutta pystytään lisäämään toimintatapoja muuttamalla. Tästä taitaa palvelualueuudistuksessakin olla pohjimmiltaan kyse eli palveluketjun sujuvuus. Kuopiossa on jo nyt havaittavissa varsin paljon palvelualueuudistuksen ja jo uudistusta ennenkin käynnistettyjen toimintatapojen tuottamia positiivisia vaikutuksia. Arviointitoimikunnalla on edessään mielenkiintoinen työnsarka arvioidessaan uudistuksen vaikutuksia. Tuottavuudenkin hekumassa on kuitenkin tärkeintä muistaa kuntalaisen näkökulmasta palveluiden laatu ja toimivuus. Vain näillä on lopulta merkitystä.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu.

Kolumni Viikkosavossa 9.3.2011

SIVUAINEENA "KEPPANA"

Bussipysäkin seinällä huutaa lonkeromainos toista kotimaista kieltä jäljitellen ”ottoa”. Siis ruotsalaisen o:n eli å:n kera. ”Koulun lyhin oppimäärä”, mainos jatkaa mielikuvien luomistaan. Kun siis åtat, niin kielillä puhumisen taito on taattu! Mielikuvamainonnalla vaikutetaan vahvasti kuluttajien käyttäytymiseen. Esimerkissä mainonnan kohdeyleisöksi lienee tarkoitettu nuoret ja nuoret aikuiset. Erään gallupin mukaan 13-17-vuotiaista kolme neljästä näki alkoholimainoksia televisiosta, kuusi kymmenestä kaupoissa sekä lehdissä ja joka toinen ulkomainonnassa. Eli joka toiselle alaikäiselle tarjotaan, jos ei aivan pääaineeksi, niin ainakin sivuaineeksi keppanaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kasvamassa uusi asiakasryhmä – alkoholin liikakäytöstä dementoituneet työikäiset.  Muutaman vuoden takaisen arvion mukaan alkoholin välittömien kansantaloudellisten kustannusten arvioitiin olevan 700–900 miljoonaa euroa ja välillisten peräti 3-5 miljardia. Aika suuria summia ja paljon tarpeellisen työvoiman valumista hukkaan, kun samalla pohditaan eläkeiän nostoa ja mistä saadaan työlle tekijöitä. Joten hei, kansanedustajaehdokkaat! Se alkoholin mielikuvamainonnan kieltäminen voisi olla aika hyvä juttu, kun se ministeri Risikon toimesta tällä kaudella vesitettiin! Ja kyllä, voisi sitä viinaveroakin nostaa…

Sosiaali- ja terveydenhuollossa kasataan paljon odotuksia ja vastuuta kolmannen sektorin harteille. Järjestöjen ja yhdistysten odotetaan ”hoitavan” yhä vaativampia asiakasryhmiä. Ovatko odotukset jopa liian suuret? Pystyykö kolmas sektori vastaamaan niihin kaikkiin toiveisiin, mitä etupäässä kunnat niille asettavat? Samaan aikaan, kun puheissa kolmannen sektorin merkitystä julkisen sektorin kumppanina korostetaan, iskee leikkuri yhdistysten avustuksiin. Raha-automaattiyhdistys ei enää myönnä avustuksia sellaiseen yhdistystoimintaan, jonka se katsoo kuuluvan kunnan järjestämäksi. Kuopiossa avustukset ovat pysyneet lähes samalla tasolla koko 2000-luvun. Yhdistysten tekemä tärkeä työ ansaitsisi kuitenkin edes kustannusnousujen verran lisää pelimerkkejä avustussummiin. Kolmas sektori on Kuopion keskeinen yhteistyötaho ja tätä kumppanuutta on meidän syytä vaalia. Ja vaikka miten kliseiseltä kuulostaakin, niin yhdistysten tekemä työ on pitkälti sitä palvelualueuudistuksenkin nimissä korostettua ennaltaehkäisevää työtä.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 19.1.2011

LUMESTA TERVEYTTÄ JA HARMAITA HIUKSIA

Ostin viime talvena sukset. Edellisen kerran perinteiset hikilaudat olivat olleet jalassani liki parikymmentä vuotta sitten. Kuten niin moni muukin ikätoverini, olin peruskoulun päätyttyä vakaasti päättänyt, etten enää ikinä laittaisi suksia jalkaani. Mistä ihmeestä tämä inho kansallislajiamme kohtaan oikein syntyy? Hiihtämisen osalta voisi pohtia samoin, kuten kolumnistikollega Kantanen taannoin historian opetuksesta, mikä on koululaitoksessamme mennyt pieleen, kun niin moni kavahtaa hiihtämistä. Jotkut pidättäytyvät päätöksessään, moni taas on aikuisiällä selättänyt kouluaikojen traumaattiset kokemukset ja löytänyt hiihtämisen ilon. Itse kuulun viimeiseksi mainittuun joukkoon.

Viime viikkoina jäälatujen puuttuminen on herättänyt paljon keskustelua. Moni haluaisi jo jäille hiihtämään, mutta sovittujen aikataulujen mukaisesti kaupunki ajaa ladut vasta helmikuussa. Lumen riittävyydestä tai pakkasten puutteesta ei latujen ajaminen ole ollut kiinni, sen sijaan nyt ongelmana on jään päälle noussut vesi sekä uveavannot. Näille luonnon realiteeteille ei tietenkään mitään mahda, mutta kaupungin fakkiutuneille tavoille toimia kyllä. Liian usein toiminnan joustavuutta ja myös tehokkuutta rajoittavat pinttyneet tavat sekä raskas byrokratia. Palvelualueuudistustakin liikuntaedellytysten luominen tukee mitä parhaiten, kun puheiden sijaan tarvitaan tekoja terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen puolesta uudistuksen ideologian mukaisesti.

Jos on lumesta ollut iloa ulkoilijoille, niin on se aiheuttanut päänvaivaa ainakin alueurakoitsijoille. Tämä määrä lunta riittäisi, sillä ainakin meillä Jynkässä olisi monena päivänä ollut liikkumisessa tarpeen lumikengät tai sukset. Ei ole auraus toiminut niin kuin Strömsössä, vaikka lunta on edelliseen talveen verrattuna paljon vähemmän. On täysin ymmärrettävää, että runsaan lumisateen jälkeen katuja ei muutaman tunnin sisällä ehditä puhdistaa, mutta se lienee laatupoikkeama, että tienpätkällä ei ole kävelykatua useaan päivään ja toistuvasti? Siksi esitänkin lopuksi Savon Kuljetus Oy:lle vienon toiveen: Saataisiinko me jynkkäläisetkin auratut jalankulkuväylät, että pääsisimme turvallisesti kouluun, töihin ja muuten vaan kodeistamme jalan liikkumaan, pliis?

Vilma Kröger,

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 4.12.2010

LAISKAN JA LAHJATTOMAN RATKAISU

Maanantaina vietetään itsenäisyyspäivää. Käydään haudoilla, sytytetään kynttilät ikkunalaudoille, syödään vähän paremmin ja illan kohokohtana hautaudutaan sohvan uumeniin katsomaan linnan juhlia. Tyypillinen ohjelma itselleni sillä lisukkeella, että olen kantanut kynttilän myös Karjalaan jääneiden maamme puolustajien muistomerkille. Tässä yhteydessä haluan osoittaa syvän kiitokseni sotiemme veteraaneille vapaasta isänmaastamme. Kiitos! 

On ihmisiä, joiden mielestä Euroopan unioniin liittymisen jälkeen Suomi menetti itsenäisyytensä. Viimeistään se tapahtui markan vaihduttua euroon. Unioni vaikuttaa suurelta osin kansalliseen päätöksentekoomme. Mainittakoon esimerkkinä hankintalaki, jonka kiemuroihin jokainen kunta törmää kilpailutusten yhteydessä ja jonka hallintaan tarvitaan roppakaupalla lisää osaamista myös meillä Kuopiossa. Vaikka päätöksenteko onkin tänä päivänä monen eritasoista, emme me itsenäisyyttämme ole menettäneet. Suomi on osa Eurooppaa ja osa merkittävää yhteisöä ja me olemme edelleen identiteetiltämme vahvasti suomalaisia. On se EU ollut meille myös hyödyksi, vaikka kritisoitavaakin aika paljon löytyy.

Karttula liittyy vuoden vaihteessa Kuopioon. Lämpimästi tervetuloa karttulalaiset kuopiolaisiksi! Näiden uusien kuopiolaisten identiteetti karttulalaisina säilyy vahvana varmasti vielä useiden vuosien ajan, kuten vehmersalmelaisilla ja riistavetisilläkin. Liitokset eivät ole vieneet pois eivätkä vie tätä kotiseutuidentiteettiä ja hyvä niin. Joitakin lehtikirjoituksia on sattunut silmään, joissa karttulalaisia pelotellaan liitoksen vievän palvelut heiltä pois. Ei näin saa tietenkään tapahtua. Maakunnan veturina Kuopion on huolehdittava myös maaseudun elinvoimaisuudesta. Marraskuun kokouksessaan Kuopion kaupunginvaltuusto piti tiukasti kiinni esimerkiksi Vehkalammin koulun peruskorjauksesta keskittämispolitiikkaan pyrkivistä vastavoimista huolimatta. Keskittämisvimmaa esiintyy myös seurakuntayhtymän toiminnassa. Etelä-Kuopio on kasvavaa aluetta, mutta siitä ja aktiivisesta toiminnasta huolimatta Vehmasmäen kappelin korjausta ei nähdä tarpeelliseksi vaan mieluummin ylläpidetään kaupungin keskustan tiheää kirkkoverkostoa. Keskittäminen on laiskan ja lahjattoman helppo ratkaisu. Aina on olemassa vaihtoehto, jos se vain halutaan nähdä ja ennen kaikkea toteuttaa. Vaihtoehtojen etsiminen vaatii luovuutta ja työtä. Minun Kuopioni mahdollistaa nämä vaihtoehdot.

Hyvää itsenäisyytemme juhlapäivää!

Vilma Kröger

kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 3.11.2010

EI ERILAISUUDELLE!

Olemme taitavia luokittelemaan kanssaihmisiä. Kategorioimme toisiamme milloin sosiaalisen aseman, varallisuuden, uskonnon, vammaisuuden ja milloin seksuaalisen suuntautumisen johdosta. Nyt keskiössä on kiivaana käyvä homokeskustelu ja mitä kansankirkossamme hyväksytään. Pönkitämmekö luokittelulla vain omaa itsetuntoamme ja turvallisuuden tunnettamme? Turvallisuuttahan luo tuttuus. Erilaisuus rikkoo tuota tuttuuden tunnetta ja joudumme epämukavuusalueellemme. Joudumme kohtaamaan asioita, joita pelkäämme, ettemme pysty niitä käsittelemään ja, mitä pahinta, hallitsemaan. Tämän turvattoman tunteen välttämiseksi saatetaan hätäpäissään esittää mitä päättömämpiä ratkaisuja. Esimerkiksi Suomeen otettavien maahanmuuttajien tulisi olla ainoastaan kristittyjä, kuten kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on ehdottanut. Onkin syytä kysyä, olisiko seuraava kriteeri maahanmuuttajan ihonväri?

Erilaisuuden hyväksyminen on vaikeaa, koska siinä joutuu ennen kaikkea kohtaamaan itsensä ja suhteensa itseen. Lasten maailmassa luokittelu on raakaa; vaatetuksen johdosta voi joutua kiusaamisen uhriksi, jos ei omista viimeisimmän muodin vermeitä. Aikuisten maailmassa luokitellaan koulutuksen, varallisuuden ja jopa mielipiteiden johdosta. Etenkin olemme huojentuneita siitä, jos jollakin menee vähän huonommin kuin itsellä. Ja kuka loppujen lopuksi erilaisuuden määrittelee? Mikä on samanlaisuutta? Sekö, että on keskituloinen, kristitty aviossa oleva hetero, jolla on kaksi lasta, farmariauto, omakotitalo ja kultainen noutaja? Yhteiskuntamme tukee samanlaisuuden ihannointia, koska erilaisuus luokitellaan niin vahvasti poikkeavaksi ja jopa epäonnistumiseksi. Erilaisuudelle sanotaan helposti ei.

Terveyskin kuuluu tuohon luokittelun aateliin. Etenkin mielenterveys on edelleen tabu. Ympäristö kyllä hyväksyy sairauden kaulasta alaspäin. Sen sijaan sairaudesta kaulasta ylöspäin vaietaan, koska vaarana on leimautua jos ei nyt aivan hulluksi niin erilaiseksi ainakin. Onneksi mielenterveyden asioita nostetaan rohkeasti esille. Kuopion kaupunginkirjastolla on tämän viikon maanantaista alkaen vietetty Mielenterveyspäiviä. Asikaisen Risto ja taustayhteisöt ovat jälleen tehneet valtavan työn saaden mitä kiinnostavimpia puhujia päiville. Huomenna päivät saavat arvoisensa päätöksen, kun areenalle nousee presidentti Tarja Halonen. Vielä ehdit siis mukaan edistämään avoimuutta mielenterveydestä!

Vilma Kröger

kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 13.10.2010

MÄ HALUUN!

”Ei. Ei tänään. Vasta lauantaina,” äiti sanoo. Heittäydyn kiljuen selälleni jäätelöaltaan eteen ja hakkaan raajojani lattiaa vasten. ”Mut ku mä haluun!!!” En anna vähällä periksi. Pian joku ojentaa minulle jäätelön. Se joku ei ole äitini vaan kauppias. ”Pitäähän lapsen jäätelö saada”. Toisin kuin kasvatustilanteen vesittymiseen tyytymätön äiti, minä olin tyytyväinen. Olin saanut, mitä halusin.

Tuosta hetkestä 28 vuotta myöhemmin haluaisin jälleen heittäytyä selälleni lattialle ja kiljua: ”Mä haluan, että lasten mielenterveyspalvelut laitetaan kuntoon ja mä haluan, että yhteispäivystys toimii ja ihmiset saa avun!” Olen vihainen ja turhautunut. Kuka olisi nyt tuo kauppias? Kaupunginjohtaja Paronen, kaupunginhallitus, sairaanhoitopiirin hallitus, kaupunginvaltuusto? Vaiko kenties virkamieskoneisto?

Usealla toimialalla kaupunki on ansioituneesti muodostanut eri asioiden ympärille työryhmiä pohtimaan ja suunnittelemaan palveluiden järjestämistä. Mutta milloin toimitaan? Lasten mielenterveyspalveluiden kohdalla työryhmä on miettinyt ratkaisua vuoden alusta alkaen ja tulosta pitää tulla vuoden loppuun mennessä. Palveluketjun on oltava kunnossa vuoden alusta alkaen. Lapselle avun odottaminen monta kuukautta on kohtuutonta. Luottamushenkilöt ovat kestäneet palveluvajeesta aiheutuvan tuskan ja antaneet työryhmälle työrauhan vain, koska on luotettu palveluiden paranevan työn tuloksena. Ongelmana on myös ristiriitainen tieto - toisaalta luottamushenkilöiden annetaan ymmärtää asioiden olevan kunnossa, kun taas toisaalta viesti on aivan päinvastainen. Mihin tietoon uskoa? Ensisijaisesti avuntarvitsijan viestiin.

Sanotaan, ettei valtaa anneta vaan se on otettava. Luottamushenkilönä törmää kieltämättä jatkuvasti virkamiesvaltaan, jota on vaikea selättää. Vai onko vika järjestelmässä, joka on kankea ja hidas toteuttamaan muutoksia ja uudistuksia?  Ei ole tarkoituksenmukaista, että avun tarpeessa oleva ihminen on järjestelmän pompoteltavissa. Tähän tilanteeseen huudetaan usein avuksi rahaa. Raha on aivan liian yksinkertainen ratkaisu epäkohtiin. Sen lisäys korjaa tilannetta ehkä hetkellisesti, mutta järjestelmä loisi itselleen uusia rahan reikiä. Palvelualueuudistuksen myötä asioinnin pitäisi olla kaupunkilaisille nykyistä jouhevampaa ja helpompaa. Syytä onkin. Kaupunkilaisten on saatava, mitä he haluavat eli toimivat palvelut ilman selälleen heittäytymistä ja kiljuntaa.

Vilma Kröger

kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Kolumni Viikkosavossa 18.9.2010

AKKAVALTA

Nyt kun myös kansankirkossamme on päästy tasa-arvon tiellä eteenpäin ensimmäisen naispiispan valinnan myötä, on pakko kirjoittaa vähän naisasiaa sekä suvaitsevaisuudesta silläkin uhalla, että saa naisasianaisen tai telaketjufeministin leiman otsaansa, kuten valitettavan usein käy nuoren naisen puhuessa tasa-arvosta.

Viime sunnuntaina saimme Suomeen ensimmäisen naispiispan. Historian lehti on jälleen kääntynyt. Vaikka elämmekin jo 2010-lukua, on edelleen paljon virkoja ja tehtäviä, joihin pääseminen on pitkälti ollut sukupuolikysymys. Tarja Halonen on saanut kantaa ”ensimmäinen nais-sitä ja tätä ja tuota” - viittaa jo pitkän aikaa tullessaan ensin naisoikeusministeriksi, naisulkoministeriksi ja lopulta naispresidentiksi. Kirsi Heikkinen sai puolestaan olla ensimmäinen miesten jalkapalloliigaa viheltävä naistuomari. Nainen miesvaltaisessa työssä joutuu jatkuvasti todistamaan pätevyytensä. Harmillista on, että naisen pitäisi miesten joukossa olla myös se ”hyvä jätkä” ollakseen samanarvoinen ja ennen kaikkea uskottava. Vai onko tämä naisten itsensä luoma harha ja ennakkoluulo?  

Suomessa on tällä hetkellä akkavalta; naispresidentti, naispääministeri, ja nyt naispiispa. Samoin myös Kuopiossa; sekä hallituksen puheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja ovat naisia, varapuheenjohtajistostakin molemmissa puolet. Valtaosa kaupungin korkeimmista virkamiehistä onkin sitten miehiä uudet palvelualuejohtajat mukaan lukien. Jotta et saa väärää kuvaa ajatuksistani, niin pätevyyden tulee ratkaista ennen sukupuolta. Mietityttää vain, eikö esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston kymmenestä korkeimmasta virasta ollut kiinnostunut kuin yksi tehtävään pätevä nainen? Ja miksi sukupuolikysymykset nostetaan esille ohi pätevyyden valinnan kohdistuessa naiseen? Pääministeri Kiviniemen pätevyyttähän ryhdyttiin välittömästi valinnan jälkeen epäilemään, vaikka pätevämpää saa hakea.

Vielä siitä kirkosta ja suvaitsevaisuudesta. Olen iloinen saatuamme Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin uudeksi notaariksi Marja-Sisko Aallon. Kuten kuuluikin, pätevyys ratkaisi eivätkä ennakkoluulot. Kuopion hiippakunta piispa Wille Riekkisen johdolla on osoittanut edistyksellisyyttä ja suvaitsevaisuutta aikaisemminkin muun muassa mielipiteitä jakavassa homoparien vihkimiskysymyksessä. Eikö lähimmäisenrakkaus pohjimmiltaan tarkoita ennen muuta suvaitsevaisuutta sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, rotuun tai sosio-ekonomiseen asemaan katsomatta?

Vilma Kröger

kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 18.8.2010

PALVELU PELAA

Arvostan asiakaspalvelua. Etenkin vaateliikkeissä haluan saada osakseni asiantuntevaa palvelua ja siksi suosinkin ammattitaitoista palvelua tarjoavia liikkeitä. Pidän myös siitä, että kysyessäni henkilökunnalta neuvoa, saan myös vastaukseksi muutakin kuin ”en mä oikein tiedä”. Onko asiakaspalvelu katoava luonnonvara? Onko asiakkaalla ylipäätänsä oikeus vaatia palvelua?

Vierailin Helsingin Seurasaaressa elokuun alkupuolella. Takaisin keskustaan olisi ollut mukava mennä bussin sijasta laivalla, jonka liikennöinnistä Kauppatorin ja Seurasaaren välillä olin jostain ollut näkevinäni. Tiedustelin henkilökunnan edustajalta tätä mahdollisuutta. Vastaus oli juuri tuo ”en mä oikein tiedä” sekä tarjous jo tiedossani olevasta bussiyhteydestä. Elettäkään ei työntekijä tehnyt ottaakseen asiasta selvää. Mielestäni palvelu ei oikein pelannut.

Tuolla samaisella kolmen päivän Helsingin reissulla törmäsin useamman kerran säröiseen asiakaspalveluun. Niin… mitäpä lähdit merta edemmäs kalaan, voisi ajatella. Olisit pysynyt omassa pitäjässä! Kolmen viikon kesälomani aikana sain täällä omassa maakunnassa vain hyvää palvelua. Kiitos siitä! Niin matkailun kuin myös liikkeenharjoittamisen kannalta ei palvelun merkitystä voi liiaksi korostaa. Tyytyväinen asiakas palaa takaisin ja vastaavasti huono kello kauas kuuluu, kuten sanontakin toteaa. Hyvä ja asiantunteva palvelu voisikin olla maakuntamme valtti! Sloganeiksi voisi ajatella vaikkapa ”Pohjois-Savo – ja palvelu pelaa!” Tai miltä kuulostaisi tällainen lause: ”Kuopio – kiireetöntä kohtaamista!”  Toimiva palvelu pitäisi brändätä.  Olen etenkin tänä kesänä saanut kuulla Kuopiossa vierailleilta tutuiltani positiivista palautetta juuri ystävällisestä ja ennen kaikkea asiakaslähtöisestä palvelusta. Ihmeissään ovat olleet liki kädestä pitäen auttamisesta ja neuvomisesta, mutta ennen kaikkea tyytyväisiä! On ollut miellyttävää ostaa vaatteita, joiden on tiennyt istuvan hyvin päälle värityksenkin ollessa juuri oikea. Kaupan lihatiskillä on vieläpä saanut ammattitaitoisen palvelun lisäksi oivallisen ruokavinkin.

Asiakaspalveluun kannattaisi panostaa vastapainona itsepalvelun lisääntymiselle. Julkisen sektorin palveluiden keskiöön on yhtä lailla nostettava asiakas, on hän sitten kuntalainen, yritys tai yhteisö. Palvelualueuudistuksessa tämän pitäisi toteutua. Kuopiolla on siis erinomaiset lähtökohdat brändätä itsensä hyvän ja asiantuntevan palvelun kaupungiksi!

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Mielipidekirjoitus Savon Sanomissa 13.8.2010

HURJALTA KUULOSTAA (alk.per. otsikko: Missä vanhempien vastuu?)

Savon Sanomat (9.8.) kertoi nuorten mopoilijoiden aamuöisestä rilluttelusta asuinalueilla. Mopolla hurjastelun ja temppuilun lisäksi koulujen läheisyyteen on syntynyt ”metsäbaareja”, joissa alkoholin lisäksi varsin myönteisesti suhtaudutaan kannabikseen. Pääasiassa kyseessä on alaikäisiä nuoria. Täysikäiset huolehtivat baaritiskien tarjonnasta. Alkoholin välityksestä kiinnijäämistä ei ilmeisesti pelätä liian lievien sanktioiden vuoksi. Hurjalta kuulostaa eikä ainoastaan asuinalueiden asukkaille koituvan häiriön vaan ennen kaikkea nuorten itsensä vuoksi! Tuntuu, että nämä nuoret ovat täysin heitteillä. Yön voi olla poissa kotoa mopoilemassa ja juomassa ilman, että vanhemmat kyselevät perään. Sen sijaan tiedustellaan, joko poika on oppinut mopolla keulimaan!

Toisinaan kuulee kritiikkiä siitä, että nuorille ei ole riittävästi vapaa-ajanviettopaikkoja. Nuorisotilojen aukioloajat eivät kohtaa nuorten aikataulujen kanssa. Tekemisen puute aiheuttaa ei-toivottua käyttäytymistä ja lieveilmiöitä. Näinkin saattaa olla ja kehitettävää aina on, mutta kaikkea ei voi kaataa yhteiskunnan niskaan. On syytä kysyä, mikä ja ennen kaikkea missä on vanhempien vastuu lastensa kasvatuksessa? Yhä enemmän kasvatusvastuuta siirretään ammattikasvattajille, päiväkotiin, kouluihin. Kuitenkin tämä kasvatusyritys on huteralla pohjalla, mikäli kotona kasvatustyö ei jatku. Ei esimerkiksi valvontakameroiden lisääminen koulujen pihoille ole vastaus ongelmaan, joskin se hillitsee yhteisen omaisuuden turmelemista. Ennemminkin katse on suunnattava perheisiin ja vanhemmuuteen. Vanhemmat voivat myös olla täysin voimattomia rajoja etsivän ja kokeilunhaluisen nuoren kanssa. Vanhemmuuteen on tarvittaessa saatava tukea. Lasten ja nuorten kasvattaminen on yhteiskunnan yhteinen tehtävä, jossa päävastuu on vanhemmilla. Apua päävastuun kantamiseen on uskallettava tarvittaessa pyytää. Vastaavasti yhteiskunnan on huolehdittava tarvittavan avun tarjonnasta.

Vilma Kröger

kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Kuopio

Kolumni Viikkosavossa 28.7.2010

LOMASTRESSI

Heinäkuun viimeistä viikkoa viedään. Samoin monen lomaviikkoa. Huoli työhön paluusta alkaa kasvaa. Lukemattomat sähköpostit odottavat lomalta palaajaa, puhumattakaan siitä tekemättömien töiden pinosta pöydän reunalla… Onneksi sentään työpuhelinta on tullut pidettyä auki, ettei vastaajaan jätettyjen viestien purkamiseen mene tunti tolkulla aikaa… Töissäkin on saatettu käydä loman aikana - ihan vain siksi, etteivät työt kaadu sitten päälle. Siis hetkinen! Onko lomastressi sittenkin se stresseistä pahin?! Milloin tässä näin kävi? Virkistyneen ja levänneen sijaan töihin palataankin entistä stressaantuneempina.

Hektinen työelämä vie mukanaan ja työstä on vaikea irrottautua. Aivoja ei osata laittaa loman ajaksi narikkaan. Pitää olla alati ajan ja tiedon hermolla. Muuten tipahtaa kyydistä. Vai tipahtaako?

Kesäloman alkajaisiksi päätin riuhtaista itseni irti täydellisesti tästä tietoyhteiskunnasta ainakin yhden viikon ajaksi. Ei sanomalehtiä, ei uutisia, ei nettiä, ei radiota eikä varsinkaan facebookia. Moni epäili onnistumista. Itsekin tunsin lomaviikkoa edeltävänä sunnuntaina pientä ahdistusta lupauksestani. Onhan etenkin uutisten seuraaminen monista eri lähteistä perustarpeeni useita kertoja päivässä. Miksi tähän sitten piti ryhtyä? Ihan vain aivojen lepuuttamiseksi. Myönnän, että vaikeaa oli ja vieroitusoireita tuli. Kaupassa keltaisten lehtien lööpit piti vilkaista… Mutta mistä ihmeen mammutista kaikki ihmiset puhuu…? Tämäkin farssi sitten selvisi minulle myöhemmin. Kaiken kaikkiaan tietoähkyttömyyden kokemus oli virkistävä ja suositeltava. Ja ei, kyydistä ei tipahtanut!

Kuopio on eräänlaisen lomastressin yksi potentiaalinen aiheuttaja ja lomasuorittajien paratiisi. Täällä on todella paljon mielenkiintoisia tapahtumia joka lähtöön. Tulee stressi, kun ei ennätä tehdä sitä kaikkea, mitä kesän aikana ja etenkin lomallaan haluaisi. On käytävä kesäteatterit, lukuisat musiikkitapahtumat, Kallavesi-risteilyt, Puijon tornissa ja tietysti asuntomessuilla! Merta edemmäs ei siis tarvitse lähteä kalaan, mutta sitä kohuttua mammuttia ei täällä nyt nähdä…

Vilma Kröger

Kirjoittaja on vielä lomafiiliksissä oleva kaupunginvaltuutettu

Puhe valtuuston kokouksessa 28.6.2010 Kuopion strategiasta 2020

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Strategian sivulla kolme todetaan, että ”On todennäköistä, että elinkeinoelämän, työpaikkojen ja työikäisen väestön keskittyminen harvoille elinvoimaisille kasvuseuduille kiihtyy edelleen.” Tämä toki tarkoittaa kaupunkeja koko maassa ja tässä kilpajuoksussa Kuopion on syytä pysyä mukana, mutta yhtä lailla lauseen sisältö on verrattavissa myös kuntatasoisiin ratkaisuihin. Miten me päätämme täällä; turvaammeko palvelut myös kaupungin laitamilla, myös maaseutumaisissa kaupunginosissamme (Riistavedellä, Vehmersalmella, pian myös Karttulassa)? Onko meillä maine, että kuntaliitostenkin jälkeenkin palvelut säilyvät? Sen pitäisi olla sellainen maine, jotta Kuopioon luotetaan myös kuntakumppanina. Poliittisilla ratkaisuilla joko ajetaan keskittämistä tai hajauttamista. Mitä enemmän kouluja lakkautetaan, asiointi- tai joukkoliikennettä vähennetään, palvelupisteitä karsitaan, sitä varmemmin vähennetään asumisen, elämisen ja yrittämisen mahdollisuuksia muualla kuin kaupungin keskustassa. Ihmiset ja perheet hakeutuvat sinne, missä palveluita on saatavilla. Näillä ratkaisuilla ohjataan elinympäristön keskittymistä, asumista ja elämistä.

Asukastavoitteemme vuonna 2020 on 150 000. Se on kannatettava tavoite, jonka saavuttaminen käytännössä tarkoittaa kuntaliitoksia. Se on selvää, mutta kuitenkin näkisin, että tämän selän pesun sijaan ensimmäisenä keinona on tavoitella ja saada asukkaita maakuntamme rajojen ulkopuolelta. Kuopio on päävastuussa koko maakunnan kehittämisestä. Jotta maakunnan rajojen ulkopuolelta ihmisiä saataisiin Kuopioon asumaan, on tietenkin huolehdittava työpaikkojen tarjonnasta. Tälle aika on nyt hyvinkin haasteellinen. Opiskelijat on saatava täällä leivän syrjästä kiinni opintojen jälkeen. On oltava mahdollisuus perustaa perhe. Palveluiden on oltava kunnossa. Uusilla asuinalueilla on huomioitava päivähoitopalvelut, koulut, etteivät nämä palvelut tulisi liian jälkijättöisesti, kuten Saaristokaupungissa tapahtui. Ei ole perheen kannalta houkuttelevaa kuskata perheen alle kouluikäistä kolmea lasta kutakin eri päivähoitoon toiselle puolelle kaupunkia. 

Kuopion on siis huolehdittava elinkeinoelämän kehittymisestä omalta osaltaan. Kuopion tulee olla houkutteleva kaupunki myös yrittämisen kannalta. Imagomme on saatava sellaiseksi, että kaupungissamme yrittämiseen suhtaudutaan myönteisesti. Tässä meillä onkin tekemistä viimeisimmän Suomen Yrittäjien Kuopiossa teettämän kyselytutkimuksen mukaan. Yrittäjät toivovat, että kunta ja yrittäjät asettavat elinkeinopolitiikan tavoitteet paremmin yhdessä kuin tällä hetkellä. Petrattavaa olisi myös siinä, että virkamiesjohto edistäisi toiminnallaan ja päätöksillään yrittäjien toiminnan kehittämistä. Päätöksenteolta puolestaan toivotaan ennustettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Oma lukunsa on kaupungin hankintapolitiikka, johon tulisi saada ennen kaikkea suunnitelmallisuutta.

Ja vielä, puheenjohtaja, lopuksi, jotta menestymme myös jatkossa, on strategiamme keskiössä oltava palveluidemme kohde eli asiakas, joka voi olla niin kuntalainen kuin yrityskin. Mutta on ensiarvoisen tärkeää huolehtia myös henkilöstöstä. Jokainen työntekijä on kaupunkimme käyntikortti. Kuopio-kuva on nostettu yhdeksi keskeiseksi vetovoima- ja kilpailukykytekijäksi. Emme saa unohtaa henkilöstön roolia tässä. Etenkin tulevaisuudessa työvoiman saanti kunta-alalle kiristyy. Kuopiolla on oltava hyvän työnantajan maine, jotta pärjäämme myös kilpailtaessa osaamisesta.

Kolumni Viikkosavossa 23.6.2010

PALVELUSTRATEGIA

Kuopion kaupunki sijoittui kauaksi kärkipäästä Suomen Yrittäjien teetättämässä kyselyssä, jossa yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäsenet arvioivat Kuopion elinkeinopolitiikkaa. Pyyhkeitä kaupunki saa etenkin yrityspalvelujen resurssien vähäisestä kohdentumisesta omiin pk-yrityksiin ja kaupungin palvelustrategian puuttumisesta. Palvelustrategia auttaisi yrityksiä ennakoimaan kaupungin hankintatarpeita. Kuopion Yrittäjät ovat tässä aivan oikeassa - suunnitelmallisuus hankinnoissa puuttuu ja useimmiten päättäjätkin asetetaan hankintojen osalta selkä seinää vasten. Hankintaprosessit on vedetty aikataulullisesti niin kireiksi, että myös todelliset päätöksenteon mahdollisuudet kuihtuvat olemattomiin. Kiire tuo mukanaan sen, että myös pk-yrittäjien on hankala valmistautua tarjouksen tekoon etenkin niiden palveluiden osalta, joissa yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa palvelutarpeen suuren volyymin vuoksi edellytetään. Suunnitelmattomuus tuntuu kuitenkin suosivan sen sijaan erästä yrittäjäryhmää - nimittäin suuria kansallisia ja jopa ylikansallisia yhtiöitä, joiden kapasiteetti pystyy vastaamaan lähes pyyntöön kuin pyyntöön ajassa kuin ajassa. Näissä yrityksissä on myös erilliset hankinta-asiantuntijat, jotka suoltavat tarjouksia ammattimaisesti.

Kuopiossa ostopalveluiden hankintavolyymi on suuri ja se on kasvanut vuosi vuodelta. Tämän vuoksi olisi enemmän kuin perusteltua vastata yrittäjien pyyntöön kaupungin palvelustrategiasta tai hankintaohjelmasta. Kaupungin on ymmärrettävä, että pk-yrittäjät ovat kaupungin palveluiden tuotannossa kumppani, ei kilpailija. Mitä enemmän palveluja hankitaan suurilta kansallisilta ja jopa monikansallisilta yhtiöiltä, sitä enemmän yhteisöverotuottoja valuu maakuntamme ulkopuolelle. Kunnat ovat vastuussa julkisista palveluista, mutta niillä on myös vastuu markkinoiden kehittäjinä. Tämän vuoksi olisi yritysvaikutusten arviointi otettava vihdoinkin vakavasti Kuopiossa.

Piipahdin muutama päivä sitten torilla. Onhan se näky, mutta kuten kollega Neeta Röppänen viime kolumnissaan kehotti, yritetään kestää. Hyvä siitä loppujen lopuksi tulee. Sen sijaan, että torin kauheutta nyt päiviteltäisiin, nähdään asioiden valoisat puolet - on erittäin tervettä, että kaupungissa investoidaan ja kehitetään. Se on merkki siitä, että Kuopio haluaa menestyä myös jatkossa. Paikalleen jääminen tarkoittaisi näivettymistä. Toriremonttikin on osaltaan elinkeinopoliittinen ratkaisu. Vielä kun osattaisiin yrittäjät ottaa paremmin suunnittelutyöhön mukaan.

Vilma Kröger
kaupunginvaltuutettu

Puhe valtuuston kokouksessa 14.6.2010 Kuopion Kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Keskustan valtuustoryhmän puolesta haluan kiittää tarkastuslautakuntaa ansiokkaasta kertomuksesta, josta hyvin on havaittavissa tavoitteiden toteutuminen ja myös kehittämiskohteet.

Kaiken kaikkiaan kertomus vaikuttaa kauttaaltaan positiivisemmalta kuin mitä edellisen vuoden kohdalla oli eikä ainoastaan positiivisen tilinpäätöksen johdosta. Vuosikatteen taso lähenee poistojen tasoa, vaikka talouden tasapainoa positiivisesta tuloksesta huolimatta ei saavutettukaan. On muistettava, että investointitaso on Kuopiossa korkea, joka sekin olisi tulkittava myös positiivisena seikkana. Kehitettävää siis on aina, mutta opiksikin on osattu ottaa. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon uudet sisäisen valvonnan ohjeet ja valvonnan toteutus. Sen sijaan laatujärjestelmien käyttöönottoa on hidastanut meneillään oleva palvelualueuudistus.

Kertomuksessa todetaan, että talousarvion tavoitteiden osalta on esiintynyt puutteita niiden sitovuuden määrittelyissä. Määrittelyt ovat olleet hajanaisia ja sitovia tavoitteita vain harvoilla toimialoilla. Miksi näin on? Kerron esimerkin. Tämän vuoden talousarviota valmistellessa sosiaali- ja terveyslautakunta oli omassa valmisteluvaiheessaan määritellyt valtuustotason sitovat tavoitteet. Nämä kuitenkin oli poistettu lopullisesta talousarviosta kaupunginjohtajan toimesta. Niiden tarpeettomuus perusteltiin tavoitteiden lakisääteisyydellä. Nyt kuitenkin on tarkastuslautakunnan kertomuksen mukaisesti havaittavissa, että kenties näidenkin sitovien tavoitteiden olisi ollut syytä olla merkittyinä myös esimerkkinä käyttämäni sote-sektorin kohdalla. Tämä puutehan siis toistunee myös ensi vuoden arviointikertomuksessa, koska puute esiintyy tämän vuoden budjetissa.

Tarkastuslautakunta on kertomuksessa kiinnittänyt oikeutetusti huomiota lastensuojelun ja toimeentulotuen palveluihin, joiden toteuttamiseen on kaupungin pystyttävä ilman valvovan viranomaisen alituisen suurennuslasin alla oloa. Samaten kertomuksessa todetaan kaupungin oman tuotannon osuuden lisäämisen välttämättömyys etenkin vanhustenhuollon asumispalveluissa. Lisäksi lasten ja nuorten mielenterveys- ja kuntoutuspalveluissa on kaupungin syytä parantaa tapansa ja turvata hoitotakuu. Tämän kaupunki tiedostaa ja tämän asian korjaamiseen on ryhdyttävä nyt.

Koulutus- ja varhaiskasvatuksen osalta on huomioitava, että organisaatiomuutos päivähoidon osalta on toteutunut erinomaisesti. Se toteutettiin hallitusti ja hyvin suunnitellusti. Kiitos sekä asianomaiselle toimialalle että lautakunnalle.

Ostopalveluiden osuus on vuosi vuodelta lisääntynyt. Ostopalveluiden avulla saamme kenties kaupungin omaa henkilöstömäärää pienemmäksi, mutta edelleen samat kustannukset säilyvät kaupungilla. Ostopalveluita ei tule kompensoida irtisanomisilla. Palvelut on tarjottava tavalla tai toisella. Olisi kuitenkin perusteellisesti pohdittava, mitä palveluita Kuopion kaupunki tarjoaa omana tuotantona ja mitä vastaavasti hankitaan ostopalveluna. Molempia tuotantotapoja tarvitaan, mutta kuten jo edellä totesin esimerkiksi vanhusten palveluissa oman tuotannon osuutta olisi lisättävä. Koska ostopalveluiden määrä Kuopiossa on runsasta, on kilpailutusosaamiseen panostettava. Kaupungissa tulisi olla kokonaisvaltainen kaupunkitasoinen hankintasuunnitelma, joka perustuu useamman vuoden suunnitteluun vuosittaisen sijaan. Hankintaohjeet eivät ainoastaan riitä. Parempi suunnitelmallisuus edesauttaisi etenkin hankintaprosessin aikatauluttamista. Vältyttäisiin liian kiireen sävyttämiltä prosesseilta ja hätäisiltä päätöksiltä tai selkä seinää vasten joutumiselta. Meillä päättäjillä on oltava aito mahdollisuus vaikuttaa ja asioista päättää – myös hankintojen osalta.

Kolumni Viikkosavossa 2.6.2010

"KUN JOKU EDES SOITTAISI JOSKUS"

Otsikko on erään ikäihmisen päivittäinen toive hiljentyneen arjen keskellä, jossa tunnit ja päivät kuluvat ikkunasta ulos katsellen. Kotipalvelusta käydään päivittäin ja tuodaan lämmin ateria, mutta aikaa keskusteluun työntekijällä on vain niukalti. Sukulaisia ja tuttavia käy harvakseltaan. Kaikilla on kiire. Välimatkaa on liikaa. Vastuunkanto omista ikääntyvistä läheisistä on unohtunut.

Helsingin sosiaalivirasto on viemässä kotihoidon kehitystä niin pitkälle, että työvälineeksi tulisi interaktiivinen televisio. "Näin voitaisiin avata kanava ja katsoa potilaan kotiin sovittuna aikana. Muistuttaa häntä syömään aamupala ja ottamaan lääkkeet”, sosiaalivirastosta kerrotaan. Nyt kyllä puistattaa ja arveluttaa. Entä ne ihmiskontaktit? Sosiaalinen hyvinvointi?

Useassa kunnassa kamppaillaan jatkuvasti kasvavien sosiaali- ja terveysmenojen kanssa. Valtaosa menoista lisääntyy juuri koti- ja laitoshoidossa, koska väestö ikääntyy ja palvelun tarve kasvaa. Näin myös Kuopiossa. Palvelujärjestelmän keventämiseksi rakenteita uudistetaan sekä koti- ja omaishoitoa vahvistetaan. Palvelusetelin arvoa on nostettu ja setelin käytön neuvontaan panostetaan. Nämä kaikki ovat tervetulleita toimenpiteitä, jotta Kuopiota jo pitkään vaivannut palvelurakennevinouma saataisiin vihdoin oikaistua. Hetkessä se ei tapahdu, sillä vuosien saatossa tilanne on syntynytkin. Kuopio kärsii edelleen korkeista siirtoviivemaksuista eli kansankielellä sakkopaikkamaksuista. Niitä kertyy, kun siirto erikoissairaanhoidosta peruspalveluiden piiriin ei onnistu. Tyypillistä on, että sairaalassa odottaa vanhus palveluasumispaikkaa, joita ei ole riittävästi tarjolla. Tätä pullonkaulaa helpottamaan sosiaali- ja terveyslautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle kiireellisesti hankittavaksi 30 tehostetun asumisen lisäpaikkaa. Kuopion on siis myös hoidettava oma pesänsä kuntoon erikoissairaanhoidon alati kasvavien kustannusten puristuksissa. Vastaavasti KYS voisi pidättäytyä maksujensa yli 30 % suuruisista korottamisista. 

Moni haluaa elää elämänsä ehtoopuolen mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Inhimillinen toive, jota myös yhteiskunta toivoo huoltosuhteen ja talouden näkökulmista. Kotona asuminenkin tarvitsee riittävät tukitoimet, jotta kenestäkään ei tulisi kotinsa vankia. Tarvitaan sosiaalisen hyvinvoinnin tukiverkosto, jossa niin kaupunki, kolmas sektori ja vapaaehtoistoimijat sukulaisia unohtamatta toimivat tiiviissä yhteistyössä. Sosiaalista hyvinvointia ei sovi kotihoidossa unohtaa. Ihminen tarvitsee edelleen ihmistä.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Kolumni Viikkosavossa 5.5.2010

TYÖTÄ KAIKILLE, KIITOS!

Bussissa edessäni istuu kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä. Toinen tytöistä omaa aasialaiset kasvonpiirteet, toinen on tummaihoinen. He kihertelevät ikäisilleen ominaiseen tapaan ja sujuvasti ”viäntävät savvoo”. Murteen hallinnastakin huolimatta tytöt joutuvat vakuuttelemaan kysyjille olevansa suomalaisia ja savolaisia eikä maahanmuuttajia tai pakolaisia. He ovat vähintään toisen polven suomalaisia, joiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat aikoinaan erilaisten syiden johdosta päätyneet Suomeen. Syntyperäisyydestään ja täydellisestä savon murteestaan huolimatta he kokevat ajoittain olevansa ulkopuolisia kotikaupungissaan.

Maahanmuutto ja työllisyys puhututtavat niin mielipideosastoilla kuin keskustelupalstoilla eikä vähiten johtuen Eero Heinäluoman (sd.) viime viikon ”töitä ei riitä enää suomalaisille”- kommentista. Työllisyystilanne tänä päivänä on melko absurdi - samaan aikaan esiintyy työttömyyttä etenkin nuorten osalta hälyttävän paljon, mutta joillakin aloilla, eritoten sosiaali- ja terveysalalla työvoimapula nostaa vahvasti päätään. Tilanne ei kuitenkaan oikeuta Heinäluoman kaltaisiin populistisiin heittoihin. Vaikka työttömyyttä nyt esiintyykin liian paljon, on meillä seuraavan kymmenen vuoden aikana edessä tilanne, jossa kuntien noin 420 000 työntekijästä ja viranhaltijasta jää eläkkeelle 150 000. Tämän lisäksi etenkin hoito- ja hoiva-alalle tarvitaan väestön ikääntymisen vuoksi yli 10 000 uutta työntekijää. Työperäinen maahanmuuttokaan ei pelkästään ratkaise tätä yhtälöä vaan myös koulutuspolitiikalla on tehtävänsä. Koulutuspaikkojen määrän on vastattava työelämän tarpeisiin. Mutta ennen kaikkea niistä nuorista, jotka uhkaavat jäädä ilman opiskelu- tai työpaikkaa, on saatava ajoissa koppi. Tästä näkökulmasta aloituspaikkojen vähentäminen oppilaitoksissa ei tunnu perustellulta.

Meillä on myös paljon potentiaalista työvoimaa vajaakuntoisissa ja vammaisissa ihmisissä, joiden työllistäminen olisi mahdollista joustavilla työaikajärjestelyillä ja työnkuvien muokkaamisilla. Kuopion Matkailupalvelu on esimerkillisesti ottanut vammaisten työllistämisessä ison askeleen aloittamalla yhteistyön Kuopion työkeskuksen kanssa. Oikeus työhön kuuluu siis kaikille - sinulle, minulle, maahanmuuttajalle, vammaiselle. Ei työn tekeminen sairaaksi tee, vaan tekemättömyys. Siksi työmäärän ja vaativuuden sekä työajan ollessa oikeassa mittasuhteessa toisiinsa, on työ hyväksi myös mielenterveydelle.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 31.3.2010

YMMÄRRYSVAIKEUKSIA

Tunnetusti Savon murre on mitä luovinta, etenkin kuulijan kannalta. Sanonnassakin todetaan vastuun siirtyvän kuulijalle, kun savolainen puhuu. Törmäsin viime viikolla varsin puhuttelevaan lauseeseen, josta tuli oitis suosikkini ja minkä johdosta rakkauteni Savon murteeseen vain syveni – ”suattaahan se olla niinnii, mutta mieluummin vuan ehkä”. Voiko tämän enää paremmin sanoa?! Tosin kuulija voi olla hämmennyksen vallassa ja kokea jääneensä vastausta vaille.

Joskus luottamustehtävissäkin törmää samankaltaiseen ilmiöön lukiessaan kokouspapereita – tolkkua on vaikea saada, vaikka moneen kertaan paperit lukisi. Tämä ei toki juonna juurtansa murteesta vaan hallinnon kapulakielestä. Kuten muutkin kielet, tämänkin kielen oppii – valitettavasti - ja pian myös me luottamushenkilöt selitämme yhteisiä asioita kuntalaisille virkamiesmäisesti hallinnon vaikeaselkoisia termejä luontevasti käyttäen. Ja niin taas vastuu siirtyy kuulijalle. Teknisesti esimerkiksi päätöksenteon esityslistat on laadittu siten, että viimeisen lauseen luettuaan ja lukuisia numeroita matkan varrella tekstin seasta poimittuaan, huomaa useimmiten saaneensa lopputulevaksi aivan eri yhteissumman kuin esityksen laatinut henkilö. Johtuneeko laskutavasta vai puhtaasti ymmärtämättömyydestä? Eräässä viime vuoden valtuuston kokouksessa tilanne konkretisoitui valtuutettujen vuoron perään esitellessä puheenvuoroissaan toisistaan poikkeavia euromääriä samasta asiasta. Yhtä kaikki - toivoisin selkeyttä näihin meidän kaikkien kannalta tärkeisiin papereihin, jotta luottamushenkilöt voisivat puhua samasta asiasta samoilla faktoilla kuorrutettuna mahdollisimman vähin väärinymmärryksin. Toki joskus asioita myös halutaan ymmärtää väärin…

Pian lehtien palstoilla käynnistyy suorasanainen keskustelu, jonka viesti ei jää kenellekään epäselväksi. Sitä ei piiloteta savolaisen diplomatian taakse vaan sanotaan suoraan kiertelemättä. Nimittäin koiran kakka – keskustelu alkaa pian käydä kuumimmillaan. Lumet sulavat ja suloiset ruskeat tortut koristavat teiden varsia. Myöntää täytyy, että ottaa päähän minuakin. Ei auta, vaikka olisit koko talven tunnollisesti poiminut turrisi jätökset pussiin, olet yhtä lailla syyllinen ja saat osaksesi kriittistä palautetta. Vika ei ole koirassa vaan hihnan toisessa päässä. Onkohan tässäkin kysymys ymmärrysvaikeudesta itsestään selvästä asiasta? Vuosittainen tärkeä kakkakeskustelu on avattu…

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaksi koiraa omistava kaupunginvaltuutettu

Puhe valtuuston kokouksessa 29.3.2010

Arvoisa puheenjohtaja,

Ensiksi harmittelen sitä, että aloitteessa on yhdistetty kaksi täysin eri asiaa eli lähiruoka ja kasvisruoka. Kuten vastauksessa todetaan Kuopion Ateria noudattaa voimassa olevia suomalaisia ravitsemussuosituksia ja näin tulee ollakin, sillä voihan esimerkiksi koulussa syöty ruoka olla lapselle päivän ainoa lämmin ateria. Sen on silloin oltava ravitsemuksellisesti monipuolinen.

Mutta se, mistä olen erityisen pahoillani, on meidän heikkoutemme vahvistaa lähiruuan merkitystä julkisissa keittiöissämme. Suomessa maatilojen eli alkutuottajien määrä vähenee vuosittain 1 500-2 000:lla. Pohjois-Savossa tämä lukema on noin sadan maatilan verran vuosittain. Lähiruuasta puhuttaessa on siis kyse myös vahvasti maakunnan työllisyydestä. Tältä kantilta katsottuna Kuopion Aterian laskema lähiruuan kustannus 80 000 euroa on pieni summa.

Aivan kuten muidenkin kilpailutusten ehtona on kustannustehokkuus. Maakuntamme pienet yksittäiset tuottajat eivät kykene toimittamaan Kuopion Aterian käyttöön tarvittavaa määrää haluttua tuotetta. Tuottajien onkin verkostoiduttava ja onneksi yhteistyötä tehdään Pro Agrian kanssa, jotta lähiseudun tuottajat tulisivat tietoisiksi julkisten keittiöiden tarpeista. Tämä on siis hyvä askel eteenpäin, mutta onko siis täysin mahdotonta valita useampi kuin yksi tavaran toimittaja? Entä osatarjousten mahdollistaminen? Entä tarvitaan aina välikäsiä, tukkuja, välitoimijoiksi? Kieltämättä tuntuu erikoiselle, että käsiä nostellen meidän täytyy vain todeta, ettei asialle voi mitään.

Vastauksessa todetaan myös, että tiettyjen toimijoiden suosiminen vain niiden maantieteellisen sijoittumisen perusteella ei palvele toimialan kehittymistä ja voi pahimmillaan johtaa hintojen hallitsemattomaan nousuun. Tämä on merkillinen väite, sillä ovathan kunnat suurina ostajina nimenomaan markkinoiden kehittäjän roolissa ja mikäli kilpailua ihan oikeasti saataisiin kehitettyä esimerkiksi maakuntamme alueella, olisi myös tarjontakin runsaampaa ja sehän vaikuttaisi hintoihin.

Usein mennään hankintalain taakse, mutta unohdetaan ettei hankintalainsäädäntö estä toimitusketjun lyhyyteen liittyvien kriteerien huomioimista silloin, kun toimitusketjulla on vaikutusta elintarvikehankintojen laatuun ja ympäristövaikutuksiin.

Taloutemme sanoo, että hintaan pitää katsoa, tiedostan tämän erittäin hyvin. Sen taakse on myös helppo piiloutua. Mutta kyllä meidän täytyy uskaltaa kuntapäättäjinä myös nähdä omaa nokkaamme pidemmälle ja tehdä myös arvovalintoja. Lähiruoka on kaikessa arkipäiväisyydessään yksi sellainen.

Mielipidekirjoitus Savon Sanomissa 16.3.2010

Kolumni Viikkosavossa 10.3.2010

JUNA MÄN JUSTIINSA!

Vai menikö sittenkään? Eipä tainnut, sillä talvi yllätti VR:n! Alkutalven ensimmäisten kunnon lumisateiden jälkeen on totuttu näkemään lehtien lööppien hehkuttavan, kuinka talvi yllätti autoilijat lähinnä Etelä-Suomessa. Nyt ovat autoilijat oppineet ajamaan talvikelissä, mutta junille kuluvasta talvesta on muodostunut painajainen. VR on viime vuosien aikana luottanut ilmastonmuutoksen etenemiseen ja olettanut runsaslumisten talvien paukkupakkasineen olevan jo historiaa. Ihmekö tämä olettamus toisaalta on talvena, jolloin yhtäjaksoisia pakkasia on pidellyt joulukuun alusta lähtien toissa viikonloppuun asti. On monet kadunkulkijatkin ruvenneet epäilemään koko ilmastonmuutoksen olevan suurta huijausta.

VR:n resurssit ja aikataulut lienee mitoitettu optimiin eikä näin ollen häiriötekijöihin, kuten vaativampiin talviolosuhteisiin, ole varaa. Tästäkö myöhästymisissä ja junavuorojen peruuttamisissa on kyse? Vai atk-järjestelmistä? Itä-rata on meille tärkeä ja sen kehittäminen on yksi maakuntamme ja koko Itä-Suomen elinvoimaisuuden ehdoista. Junien nopeudet Itä-radalla ovat hitaammat kuin muualla maassa, mutta perusparannuksilla sekä suurnopeusjunilla ratataipale välillä Kuopio-Helsinki on mahdollista saada aidosti kilpailukykyiseksi lentämisen kanssa.

Runsaslumisessa talvessa on ollut se hauska puoli, että tuntemattomat ihmiset ovat innostuneet juttelemaan toisillensa. ”Kyllä tätä lunta vaan riittää”- lauseella on helppo aloittaa kevyt jutustelu.  Kokemus on yhteinen ja jokaisella on asiasta mielipide. Lumen kolauskokemukset ja hankeen hukkuneen auton perkaus ovat lisänneet yhteisöllisyyttä! Taloyhtiöissä on autettu naapurin pappaa lumihommissa ja taivasteltu porukalla lumen sijoittamispaikkojen vähäisyyttä. Pitäisikö kaavoituksessa tulevaisuudessa huomioida runsaslumiset talvet huolehtimalla lumensiirtomahdollisuuksista paremmin? Yhä useampi kuopiolaiskoti alkaa päivä päivältä näyttää iglulta lumipenkkojen noustessa pitkin talojen seinämiä.

Kiitosta on annettava Kuopion tekniselle toimelle teiden aurauksesta! Lumisateet eivät ole yllättäneet vaan kalustoa on ollut liikenteessä oikea määrä oikeaan aikaan. Jalankulkijatkin on huomioitu ja kevyen liikenteen väylät on avattu niin pian kuin suinkin. Eikö paras tulospalkkio olekin positiivinen palaute ja kiitos? Meille kuopiolaisille ei lumesta ole ollut haittaa. Mitä nyt huoli siitä, että sulaakohan tämä kaikki pois juhannukseen mennessä…

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 3.2.2010

MITÄ MAKSAA? KUKA MAKSAA?

Nilsiäläinen tukkirekan kuljettaja Jouni Miettinen nousi oikeutetusti viime viikolla parrasvaloihin nykäistyään takaisin tien päälle ojan pohjalle pyllähtäneen venäläisen kollegan rekan. Rekka virui pari päivää ojassa, sillä parin tonnin hinausoperaatiolle ei löytynyt maksajaa kuljettajan työnantajan kieltäydyttyä kunniasta. Onneksi maailmassa on vielä miettisiä, jotka hyvää hyvyyttään ojentavat auttavan kätensä ilman hintalappua.

Tapaus kuvaa hyvin nykypäivää - ensimmäisenä lasketaan, paljon maksaa ja sitten kysytään, kuka maksaa. Ilman Miettisen apua viipurilaisen kaverin kohtalona olisi ollut, joko jättää rekka virumaan ojaan tai keventää omaa kukkaroaan hinausmaksulla. Millaista apua tarvitaan, vaikuttaa olevan toissijainen asia. Muutamia vuosia sitten jouduin keskellä yötä Kys:n leikkauspöydälle. Ensiapuun saapuessani olin erittäin kovien kipujen kourissa. Avunsaanti ei edennyt ennen kuin virallinen byrokratia oli luukulla hoidettu eli olin saanut tuskieni tunnossa laskutusosoitteen kakistettua vastaanottovirkailijalle. Ensin maksu, sitten apu. Kiitos!

Näin säästötalkoiden aikaan etenkin kunnallisessa päätöksenteossa tunnutaan puhuttavan vain rahasta. Säästöjen huumassa sokeudutaan helposti eikä nähdä kokonaisuutta. Eletään vuosi kerrallaan, vaikka katse pitäisi siintää vähintään viiden vuoden päähän. Typerin säästämiskriteeri on tasapuolisuus niin toimialojen välillä kuin myös toimialojen sisällä. Säästövaateita ei pidä kohdistaa sinne, missä selkeästi ei enää ole mitään säästettävää ilman vahingollisia seurauksia. Erikoiselta myös tuntuu rahan taskusta toiseen siirtäminen esimerkiksi sisäisten vuokrankorotusten osalta. Kysehän on kuitenkin loppujen lopuksi koko kaupungin yhteisestä kukkarosta eikä toimialojen välisestä kilpailusta siitä, kuka tuottaa tai kuka säästää eniten.

On syytä muistaa, etteivät säästöt aina välttämättä tarkoita palvelutason laskua. Uusien tuottamistapojen johdosta palvelut voivat hyvinkin jopa parantua. Hätkähdän aina, kun toimintakulttuurin muutoksen yhteydessä esiin nousee raha. Onko tosiaan niin, että työtapoja ei voida muuttaa ilman erillistä taloudellista panostusta? Ilmeisesti näin on, sillä niin monta kertaa tämä seikka on tullut vastaan. Kaupunkiorganisaatio on hidas muuttumaan, siksi nyt tänä vuonna on panostettava lähiesimiesten ja työntekijöiden koulutukseen, jotta palvelualueuudistuksella on täydet valmiudet pyörähtää käyntiin ensi vuoden alusta.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 5.1.2010

YKSITTÄISTAPAUS(KO?)

Uuden vuodenaaton traagiset tapahtumat pysäyttivät Suomen - jälleen. Espoon kauppakeskus Sellon ampumavälikohtaus vaati viisi uhria. Ampuja riisti lopuksi hengen myös itseltään. Tänä vuonna kyseessä on jo toinen julkisella paikalla aseella toteutettu henkirikos. Etenkin kuopiolaisia kosketti kesän kynnyksellä torilla tapahtunut ammuskelu, joka vaati yhden ihmishengen ja joka jätti arven perusturvallisuutemme tunteeseen. Kuopiolaisessa tapauksessa tekijällä oli laillinen ase samoin koulusurmien tekijöillä, kun taas Sellon ampujan ase oli laiton. Näitä laittomia aseita arvioidaan Suomessa olevan kymmeniä tuhansia. Luvallisia aseita puolestaan on noin 1,6 miljoonaa, joka kansainvälisestikin herättää ihmetystä suhteessa pieneen väkilukuun. Luvallisten aseiden kohdalla voidaan säädöksiä kiristää, mutta mitkä ovat keinot luvattomien osalta? Pimeiltä markkinoilta aseen varmasti saa näin halutessaan.

Sellon tapauksessa motiivina arvioidaan olleen mustasukkaisuus. Kaiken kaikkiaan Suomessa kuolee vuosittain perheväkivallan kohteena noin 30-40 naista. Useimmiten väkivalta tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa kotioloissa. Naisen itseensä kohdistama syyllistäminen pahoinpitelystä sekä häpeän tunne ja myös lojaliteetti kumppaniaan kohtaan estävät suhteesta lähtemisen tai pahoinpitelijän ilmiantamisen viranomaisille. Pelätään myös sitä, että väkivaltaakin pahempaa tapahtuu.

Kaikkien viime vuosien aikana sattuneiden tapausten kohdalla on puhuttu yksittäistapauksista. Ovatko ne sitä vieläkin? Koulusurmien taustalla oli silmitöntä ihmisvihaa ja mielenterveyden häiriöitä. Dosentti Atte Oksanen totesi viime viikolla, että Suomessa järjettömät väkivallan teot sivuutetaan nopeasti eikä perinteiseenkään väkivallan ehkäisyyn ole löydetty tehokkaita keinoja. Suomea leimaa synkät itsemurha- ja henkirikosluvut sekä etenkin Itä- Suomessa mielenterveys- ja alkoholiongelmien korkeat määrät. Varsinkin nuorten osalta tilanne on huolestuttava - yhä useampi alle kolmekymppinen joutuu sairauslomalle masennuksen ja muiden mielenterveyshäiriöiden johdosta. Apua tulisi saada ajoissa ja avun tulee kohdistua ongelman aiheuttavaan syyhyn. Suomessa hoidetaan edelleen pelkästään syyn seurausta eikä sitä, mistä ongelmat johtuvat.

Vuosi 2009 päättyi surullisella tavalla. Toivon, että tämä vuosi katkaisee Sellon ja koulusurmien kaltaisten murhenäytelmien sarjan. Olkoon siis vuosi 2010 edellistä parempi.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 16.12.2009

LOTTOVOITTAJA

Uudelle Itä-Suomen yliopistolle kävi kuin lottovoittajalle, joka ei edes lottoa! Pyöreä miljoona ilmestyi tilille ilman tikun ristiin laittamista. Melkoinen joululahja! Kiitos ja kumarrus Olvi-säätiölle, joka varmaan on monen muun lailla pyöritellyt päätään yliopiston varainkeruuyrityksestä. Hanskat ovat riippuneet naulassa eikä varainhankintaa ole otettu tosissaan. Tehtävään ei ole rekrytoitu omaa työntekijää tai vaikutusvaltaista hallitusammattilaista vaan homma hoituu ”oman työn ohella”. Alun perin tavoite oli vaatimattoman miljoonan kokoaminen, joka ilmeisen selvästi kuvastaa luottamusta Opetusministeriön kukkaroa kohtaan. Mitä siitä, jos muut yliopistot asettavat tavoitteet rutkasti korkeammalle? Sitä sitten, että pelin henki on se, että tieteen kehitys Itä-Suomessa uhkaa kutistua ja näivettyä. Ymmärrystä toki kiinnostuksen puutteeseen hitusen liikenee – väheneehän rehtori Uusituvan eläkekammasta piikit vuosi vuodelta. Koko Itä-Suomen kehityksen kannalta EVVK-asenne voi tosin käydä kalliiksi.

Uusi kolmen miljoonan tavoite on asetettu. Koossa on nyt 1,6 miljoonaa. Joensuu ratsastaa Kuopion siivellä, sillä valtaosa lahjoituksista on tullut Kuopion seudulta. Olipa onni, että arpa suosi Kuopiota kotipaikan valinnassa!  Tässäkin pelissä Joensuulla olisi ollut vain voitettavaa, sillä Kuopio laittoi päänsä sataprosenttisesti pantiksi pelaten upporikasta ja rutiköyhää. Lasikatto tuntui myös vahvistuneen johtajavalintojen myötä – vain yksi kymmenestä korkeimmasta virkamiehestä on nainen!

Nähtäväksi jää innoittaako Olvi-säätiön esimerkki muita yrityksiä ja tahoja lahjoitusten tielle. Monialaliikemies Yrjö Laakkosen mielestä tutkijoita ja ”näitä filosofeja” on jo riittävästi, joskin on ”eri juttu kun näitä veriä ja geenejä tutkitaan”. Laakkosen näkemyksen mukaan suuri osa pitäisi kouluttaa ns. oikeisiin ammatteihin. Aivan totta tämäkin näkökulma, mutta kuitenkin muistutuksena Laakkoselle: Kyllä näitä tutkijoita ja tohtoreita tarvitaan, jotta Suomi menestyy myös jatkossa globaalissa kilpailussa sekä voi myös yhteiskuntatieteiden osaamisella kannatella hyvinvointiyhteiskuntaamme.

Kenen rahoitettavaksi yliopistot loppujen lopuksi kuuluvat? Lääketieteeseen ja farmasiaan sponsoreita varmasti löytyy, mutta kuka haluaa rahoittaa esim. sosiaalityön koulutusalaa ja tutkimusta tai muuta tiedettä, jolla ei nähdä olevan välittömiä taloudellisia hyötyjä? Rahan lisäksi ns. pehmeät tieteenalat tarvitsevat myös arvostusta.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on opiskeleva kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 25.11.2009

RAHAKO VAIN RATKAISEE?

Kaupungille on taas sorvattu budjetti ensi vuodelle. Kaupunginjohtajan madonluvut on kuultu. Nykyistä palvelutasoa ei pystytä ylläpitämään. Piste. Asia selvä. Sitä ei jäädä enää ruikuttamaan vaan palapeli kasataan olemassa olevin paloin. Näillä mennään. Luovuuttakin tarvitaan.

Jokainen Kuopion kaupungin hallinnonala joutuu arvioimaan kriittiselläkin silmällä palvelutarjontaansa tehdessään ensi vuodelle käyttötaloussuunnitelmat. Etenkin sosiaali- ja terveystoimi sekä koulupuoli ovat haastavan vaatimuksen edessä. Sosiaali- ja terveystoimessa kunnan vapaaehtoisesti järjestettäviä palveluita on ainoastaan reilun kolmen miljoonan edestä koko noin 231 miljoonan budjetista. Tällainen vapaaehtoinen palvelu on mm. vanhusten päiväkeskustoiminta, jonka osuus on noin kaksi miljoonaa. Se kuuluu niihin erittäin tärkeisiin ennaltaehkäiseviin ja toimintakykyä ylläpitäviin toimintoihin, joiden avulla tuetaan kotona asumista sekä turvataan se, etteivät vanhukset ole kotiensa vankeja. Eli eipä ole oikein sielläkään sellaista joutavaa rahaa, vaikka joskus näin epäilläänkin.

Lakkautetaan teatteri ja samalla koko kulttuuritoimi! Lähtölaukaus myös vapaa-ajantoimelle! Mitä näitä ylläpitämään, kun ei rahat tunnu riittävän edes lakisääteisten palveluiden järjestämiseen! Niinpä niin… Tällaistakin argumentointia kuulee. Valitettavasti. Kulttuuritoimen reilun 14 miljoonan ja vapaa-ajantoimen noin kymppimillin vuosikatteella ei ihmeitä tehtäisi Kuopion kukkarolle, mutta noilla miljoonilla tehdään ihmeitä meidän kuopiolaisten hyvinvoinnin tukemiseksi kulttuurin ja liikunnan keinoin. Ja se jos mikä on ennaltaehkäisyä sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Viime päivinä on taas uutisoitu siitä, miten kunnat säästävät ateriakustannuksissa. Lähiruuasta tingitään. ”Tuleeko meidän potut Kiinasta”, kysyy eräs alakoulun oppilas. Ei kait nyt sentään! Paniikissaan kunnat päätyvät epäedullisiin ratkaisuihin niin seudun yritystoiminnan ja elinkeinoelämän kuin myös ilmastollisesta näkökulmasta. Kuopion Ateria valmisti viime vuonna noin 4,6 miljoonaa ateriaa. Koko Suomessa julkisen sektorin keittiöt valmistivat 440 miljoonaa ateriaa. Rahaa kuluu hankintoihin noin 300 miljoonaa euroa. Kunnat ovat siis paljonvartijoina tehdessään elintarvikehankintoja. Monelle lapselle ja nuorelle voi koulussa syöty ateria olla se päivän ainoa lämmin ruoka.

Juustohöylän sijaan ensi vuosi kaipaa toimintatapojen muuttamista. Jokohan olisimme valmiita siihen?

Vilma Kröger (kesk.)

Kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 14.11.2009

OMA KOTI KULLAN KALLIS VAAN EI ITSESTÄÄN SELVYYS

Kysyttäessä, mistä olen kotoisin, vastaan usein, etten ole mistään kotoisin. En oikein tiedä, miten muutenkaan vastaisin. Elämäni ensimmäiset 17 vuotta vierähti Helsingissä ja sen jälkeen Pohjois-Savon eri paikkakunnilla viimeisimpänä Kuopio, jonne pikku hiljaa ovat juuret lonkeroituneet syvemmälle maaperään. Olen arvioinut savolaisuuteni syvyyttä kahdella mittarilla: 1) syön paistettuja muikkuja ja pidän niistä sekä 2) syön kalakukkoa ja pidän siitä. Ykköskriteeri toteutui toissa kesänä, mutta kakkoskriteeri vielä odotuttaa itseään… Siis jo puoliksiko savolainen?

Oman ”juurettomuuteni” koen vain vahvuudeksi. Se tuo osaltaan päätöksentekooni avarakatseisuutta ja laaja-alaisuutta sekä kykyä peilata Kuopion asioita myös maakunnallisesti. Politiikka on joukkuepeliä sen jokaisella tasolla valtuustosta eduskuntaan. Omaan napaan tuijottaminen ei edistä kehittämistä ja yhteisten asioiden hoitamista.

Jostakin syystä tuosta juurettomuudesta lähdin pohtimaan myös kodittomuutta. Koti on siellä, missä sydän on, sanotaan. Mutta koti ei suinkaan ole itsestään selvä asia, vaikka sitä sellaisena useimmiten pidetäänkin. Vuonna 2008 asunnottomien kokonaismäärä oli Suomessa 7955, joista alle 25 -vuotiaiden osuus oli 1319. Kuopiossa viime vuonna asunnottomia oli 186, joista alle 25-vuotiaita 65. Luku on yllättävän suuri eikä kuitenkaan kerro kuin puolitotuuden, sillä osa asuntoa vailla olevista nuorista ei hakeudu asuntojonoon ja sitä kautta tilastoihin.

Mutta miten ihminen voi olla koditon? Eikös se nyt ole jokaisen omalla vastuulla hoitaa asiansa niin, että on edes katto pään päällä? Eikös asunnoton olekin aina holiongelmainen keski-ikäinen työtön mies, vai? Vaan eipä läheskään aina olekaan. Ja vaikka olisikin, on jokainen oikeutettu kotiin. Monen nuoren asunnottoman kohdalla on kiinnekohtia yhä enemmän arjen hallinnan taitojen puuttumiseen. Pikavippejä nostetaan, asumisen realiteetit lyövät vasten kasvoja, raha-asioita ei pystytä hoitamaan ja asunto menee alta. Vielä kun sekaan ripotellaan päihde- ja mielenterveysongelmia, niin soppa on valmis. Hyvä tukiverkosto on tilanteessa tarpeen, jotta ensisuojapalvelut eivät tulisi liian tutuiksi.

Ensiarvoisen tärkeää olisikin antaa tarvittavaa tukea jo ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Avun perille meno vaatii myös ihmiseltä itseltään avun tarpeen myöntämisen. Se on osa yksilön vastuuta. Yhteiskunnan vastuu on riittävän tuen tarjoaminen, kun ihmisen omat voimavarat eivät siihen riitä. Ja yhä enemmän ihmiset tarvitsevat tukea juuri elämänhallinnan ja arjen taitojen opettelussa.

Vilma Kröger (kesk.)
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 28.10.2009

TOTTUMISKYSYMYKSIÄ

Monet suosivat ruokaostoksia tehdessään tiettyä, tutuksi tullutta päivittäistavarakauppaa. Ostokset saa kerättyä hyllypaikoilta lähes rutiininomaisesti. Kaupassa käynti sujuu vaivattomasti ja aikaakaan siihen ei tarvitse uhrata kohtuuttomasti. Hyvä mieli kiittää ja arki sujuu. Mutta aina säännöllisin väliajoin se tapahtuu… Nimittäin kaupassa vaihdetaan tavaroiden järjestystä! Mistään ei löydä enää mitään, vaelteluun menee tolkuttomasti aikaa ja pinnahan siinä palaa! Miksi uskollista asiakasta näin kiusataan?!!

 Samankaltainen tilanne on nyt käynnissä Kuopion keskustan liikennejärjestelyiden osalta torihankkeen vuoksi. Itse olin uuskuopiolaisena jo oppinut siihen, että kaksikymppisellä pääsee sekä Savolanniemeen että Päivärantaan (outoa, että sama linja liikennöi kahta reittiä?), kunhan tietää nousta oikealta torin kulmalta kyytiin. Mitenkäs se nyt menee? Onneksi suunnistamista helpottaa joka kotiin jaetun aikataulukirjan takakannessa oleva kartta lähtöpysäkeistä. Tosin tiedottamista pysäkkimuutoksista olisin kaivannut enemmän. Pienien ilmoitustekstien sijaan kuvakartta esimerkiksi ilmaisjakelulehden sivulla olisi jäänyt paremmin mieleen.

 Hyvin pitkälti molemmissa esimerkeissä on kyse siis tottumuksista ja rutiineista. Niiden muuttaminen aiheuttaa alkuun hämmennystä, kunnes taas totutaan uuteen tilanteeseen. Yksisuuntaisia katujahan Kuopion keskustassa tunnetusti riittää. Nyt onkin muutosten myötä tottuminen kaksisuuntaisiin. Tuttavani kertoi joutuneensa autolla erikoiseen tilanteeseen Tulliportinkadulla alkuviikosta. Katu oli muutettu kaksisuuntaiseksi, mutta liikennevalot näyttivät vain satamaan päin ajaville! Liekö tilanne nyt korjattu, mutta turvallisuuskysymys tämä ennen kaikkea on.

 Tulliportinkadun yrittäjät ovat olleet huolestuneita asiakasmäärien laskusta, jonka uskovat olevan seurausta liikennejärjestelyistä. Yksi iso muutos on, että kaupungintalon edestä ei saa enää ajaa Tulliportinkatua pitkin satamaan päin ja näin ollen satunnaiset pistäytymiset liikkeisiin voivat vähentyä. Vaikka uudistuksissa aina huomioitaisiinkin yritysvaikutukset, tuskin täydelliseen ratkaisuun kaikkien kohdalla päästäisiin. Liikennejärjestelyiden osalta kompromissia on ollut laatimassa kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys.

 Torihankkeen kohdalla ajoitus on ongelmallinen. Toisaalta näin taantuman aikana rakentamista tulee suosia jo elvyttävästäkin näkökulmasta. Asuntomessujen ja matkailun näkökulmasta on harmillista, että samaan aikaan kaupunkimme sydäntä operoidaan.

 Vilma Kröger (kesk.)

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu

Kolumni Viikkosavossa 7.10.2009

HYVIN SUUNNITELTU, MUTTA TOTEUTUS PUUTTUU

Olin viime lauantaina aamupäivän tutustumassa Harjulan sairaalan neurologian osaston toimintaan. Reilun viiden tunnin aikana olin mukana osaston arjen askareissa pesuineen ja ruokailuineen ja tulipahan virkistettyä muistia myös lääkkeenjaon osalta. Käynti oli miellyttävä, sillä se antoi mahdollisuuden keskustella niin henkilökunnan kuin myös potilaiden kanssa hoitotyöstä tänä päivänä meillä Kuopiossa. Kahvipöytäkeskustelussa ilmenikin, että vuosien varrella on paljon lisääntynyt sellainen työ, joka ei suoraan kohdistu potilaaseen. Erilaisten kokousten, työryhmien ja hankkeiden määrä on lisääntynyt sosiaali- ja terveystoimessa. On myös tehty paljon hyvää työtä uusien toimintamallien etsimisessä, miten suoraan potilastyöhön saadaan suunnattua enemmän resursseja. Siis siihen tärkeimpään, jolloin ihminen on ihmisen kanssa.

Silloin tällöin kuulee kritiikkiä siitä, kuinka Kuopion kaupunki pullistelee erilaisia hankkeita. Uusia aloitetaan ennen kuin entiset on saatu päätökseen. Pahimmassa tapauksessa hanke jää lopulta kesken. Tällainen on muun muassa perheasema, jota on valmisteltu kuin Iisakin kirkkoa. Valmista vaan ei näytä tulevan. On siis ymmärrettävää, että uusiin hyviinkin hankkeisiin suhtaudutaan kyynisesti ja epäilevästi. Kertooko tämä myös jotain meistä päättäjistä? Emmekö jaksakaan ajaa aloittamaamme asiaa loppuun asti riittävän sitkeästi ja uskoa siihen? Kehittämistyö on elinehto, jotta pysymme ajassa mukana. Oman työn kehittäminen on luonnollinen osa jokaisen työntekijän työnkuvaa. Hankkeet mahdollistavat tarvittavat lisäresurssit, mikäli sen toteutus sitä vaatii. Mutta hanke ei ole itsetarkoitus vaan vain väline.

Tästä hankeähkystä kertoo osaltaan myös reilu viikko sitten sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa käsittelyssä ollut uusi lastensuojelusuunnitelma. Suunnitelman laadintaan käytettiin raportin mukaan noin 600 henkilötyötuntia. Työryhmä oli moniammatillinen ja siinä oli 25 henkilöä. Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta rajansa kaikella. Suunnitelma oli ansiokas kertomus lastensuojelun tilanteesta Kuopiossa tänään, mutta vaillinainen toimintasuunnitelmaksi. Konkreettiset toimenpiteet lastensuojelun kipupisteiden ratkaisemiseksi jäivät laihoiksi. Lautakunta ei hyväksynyt suunnitelmaa vaan edellyttää toimenpide-ehdotuksia. Suunnitelma on väline, toimenpiteet vasta tekoja.

Vilma Kröger (kesk.)

Kirjoittaja on sote-ltk:n jäsen ja valtuutettu

Kolumni Viikkosavossa 9.9.2009

ELÄKÖÖN YRITTÄJÄT!

Ja eläköön nimenomaan pk-yrittäjät, jotka työllistävät itsensä lisäksi valtaosan työväestöstä. Nämä arjen sankarit ja sitkeät sissit taistelevat taloudellisen taantuman silmäkkeessä, joillakin nenä vain piirun verran pinnan yläpuolella - happi vielä kulkee. Toivottavasti tulevaisuudessakin.

Kahvihetki Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja Mika Kolehmaisen kanssa yrittäjien torijuhlassa lauantaina valaisi kuopiolaisten yrittäjien kuulumisia tänään. Hukkumisia ei onneksi ole vielä ollut, joskin läheltä piti-tilanteita useita. Siis eivätkö yrittäjät ajelekaan uunituoreilla mersuilla rolexit ranteissa? Tälllainen stereotyyppinen ajattelu ei sovi suomalaisen pk-yrittäjän statukseen. Pk-yrittäjä on samaan aikaan sekä duunari että johtaja. Työnkuva on kaikki mahdollinen ja välillä myös mahdotonkin. Työtä tehdään tosissaan ja verkostoituminen muiden kanssa on tärkeää, jotta kukaan ei hukkuisi.

Vaikka julkista ja yksityistä sektoria ei toisiinsa voi oikein verratakaan, niin jollakin asteella kunta voisi kurkistaa yrittäjyyteen oppimisen ja hyvien käytäntöjen näkökulmasta. Julkista sektoria leimaa usein todettu byrokraattinen tapa toimia ja raskas hallinto. Olisiko tässä benchmarkkauksen paikka? Miksi asioiden eteneminen on niin kiusallisen jähmeää kuntasektorilla? Usein selitys löytyy kaupungin johto- ja toimintasäännöistä, jotka kaikkinensa ovat järjestelmäkeskeisiä ja toisinaan jopa järjettömiä. Olisiko syytä palvelualueuudistuksen myötä tarkastella kriittisesti nyt voimassaolevaa sääntöviidakkoa? ihminenhän ne on sellaisiksi laatinut, siis ihminen ne muuttakoonkin!

Palveluiden ostajana kaupungin on oltava luotettava ja yhteistyökykyinen. Palveluita ja elinkeinoelämän edellytyksiä tulee kehittää yhdessä yksityisen sektorin kanssa siten, ettei kumpikaan osapuoli ole toisillensa peikko vaan kumppani. Ostajana Kuopiolla on oltava vahva tahto tukea paikallista yrittäjyyttä. Lisäksi vaaditaan taitoa kilpailutuksessa, jotta hankintalain pykälien taakse ei tarvitse piiloutua hartioita nostellen. Ostettujen palveluiden laatua tulee myös valvoa, koska kaupungin on saatava rahoillensa vastinetta. Laadunvalvonnan on koskettava myös kaupungin omaa tuotantoa.

Jokainen yrittäjä on Kuopiolle tärkeä. Vain vahvan elinkeinoelämän myötä myös peruspalvelumme ja sitä kautta hyvinvointimme on taattu myös jatkossa. Eläköön siis yrittäjyys nyt ja tulevaisuudessa!

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Kolumni Viikkosavossa 19.8.2009

MENNÄÄN BUSSILLA!

Terveiset Lontoosta, 12 miljoonan asukkaan kaupungista, jonka julkisen liikenteen erinomainen toimivuus yllätti kaltaiseni ensivisiitillä olleen. Toimivuudesta pitivät huolen etenkin useiden linjojen metroliikenne kuin myös bussit. Julkisen liikenteen käyttö oli houkuttelevampaa myös jo parkkipaikkojen vähäisyydenkin vuoksi. Tosin epäkäytännöllisyydestään huolimatta autoliikennettä riitti ruuhkaksi asti.

Väistämättä peilasin kotikutoista joukkoliikennettämme miljoonakaupungin vastaavaan suhteuttaen käyttäjämäärät ja palvelutarjonnan toisiinsa. Aina pohdinnan päätteeksi päädyin kysymykseen, kuinka voi olla mahdollista, ettei Kuopion kokoisessa kaupungissa toimivaa ja käyttäjäystävällistä joukkoliikennettä saada millään aikaiseksi. Anteeksi vain, Kuopion Liikenne, mutta tällä hetkellä homma ei oikein toimi! Hyvätahtoista halua tuntuu kaikilla olevan joukkoliikenteen kehittämiseksi, mutta skenaario onkin siinä, että käyttäjämäärän kasvaessa keventyy kaupungin kukkaro korkeamman lipputuen johdosta! Eikö asian tulisi olla nimenomaan toisin päin? En ymmärrä!

Kehittäminen on toisin sanoen hiukan hankalaa, kun hyvätkin ideat torpaantuvat jo alkumetreillä pelkoon entuudestaan kohoavista kustannuksista. Kokeilemisen arvoinen olisi esimerkiksi ns. happy hour – lippu, joka oikeuttaisi huomattavasti edullisempaan bussilippuun tiettyyn aikaan päivästä. Keskustan valtuustoryhmä jätti viime vuonna aloitteen tällaisesta edullisesta päiväaikaisesta kertamaksusta. Aloite käsiteltiin viime maanantain valtuuston kokouksessa.

Kuopiossa on tällä hetkellä meneillään joukkoliikennettä koskeva kokonaisuudistus, johon kohdistuu suuriakin odotuksia. Tulevaisuudessa kuopiolaisten tulee voida määritellä julkisen liikenteensä tarpeet ilman liikennöitsijän monopoliaseman vaikutusta ja ehtoja. Vaihtoehtoja on. Esimerkiksi eri reittejä voi hoitaa eri liikennöitsijät. Ja entä ne mainokset? Eikö mikään yritys muka olisi valmis ostamaan mainostilaa bussin kyljestä?!

Kuopiolaisten liikkuminen lomien loppumisen ja koulujen alun myötä jälleen lisääntyy ja näin ollen myös julkisen liikenteen käyttö - toivottavasti. Vai pitäisikö käytön lisääntymistä kaupungin näkökulmasta sittenkin pelätä?

Vilma Kröger

Kirjoittaja on Kuopion kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Puheenvuoro Ikäystävällinen Kuopio - ohjelmasta Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.8.2009

Arvoisa puheenjohtaja,

Aivan aluksi haluan kiittää Ikäystävällisen ohjelman laatinutta työryhmää ja etenkin suunnittelijana toiminutta Kaija Kokkosta ansiokkaasta työstä. Ohjelmasta näkee, että se on koottu aidosti kuntalaisia kuunnellen ja siinä on toteutettu muun muassa se pyyntö, joka tuli kuntalaispalautteena nettihaastattelun kautta, jossa toivottiin, että ” tehkää se ohjelma ikäihmisiä varten, älkääkä itsellenne”. Tämä on ollut ohjenuorana ohjelmaa laadittaessa. Ja näin tulee ollakin.

Lähtökohtaisesti on keskeistä, että ikäihmiset nähdään aktiivisina kuntalaisina eikä vain palveluiden ja hoivan tarvitsijoina ja näiden kuormittajina. Kyse on asenteesta sekä millaisia mahdollisuuksia yhteiskunta antaa täyteen elämään ja hyvinvointiin myös työiän jälkeen. Tänä päivänä korkealaatuisen terveydenhuollonkin ansiosta moni saa elää vireän vanhuuden. Tänä päivänä ikäihmiset ovat aktiivinen ja heterogeeninen joukko, josta löytyy paljon voimavaroja ja halukkuutta edelleen palvella yhteiskuntaa esimerkiksi vapaaehtoistoimijoina. Tämän osoitti myös Ikäystävällisen ohjelman yhteydessä kerätty palaute. Tästä voimavarasta erinomainen esimerkki on Kuopiossa toteutettava vertaisohjaajatoiminta.

Ikäihmisten huomioiminen on muutakin kuin asumisen järjestämistä. Ilokseni havaitsin, että Ikäystävällinen Kuopio –ohjelmassa on otettu punaiseksi langaksi sosiokulttuurinen vanhuskäsitys, joka ikääntymistä kunnioittaen korostaa juuri ikääntyneiden voimavaroja, heterogeenisyyttä ja yksilöllisyyttä. Fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn lisäksi on tuettava myös sosiaalisia suhteita.

Painopistettä on vahvasti siirrettävä laitoshoidosta kotihoidon suuntaan kuitenkin huomioiden se, ettei vanhuksista tule kotiensa vankeja. Sosiaalisten suhteiden tukeminen on oltava riittävää, jotta myös kodin ulkopuolella liikkuminen mahdollistuu. Tällä hetkellä palvelurakenne on, kuten tiedetään, vahvasti vinoutunut painottuen kotihoidon sijaan laitoshoitoon.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kuopiossa on tehty jo vuosien ajan merkittävää poikkihallinnollista yhteistyötä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden sekä vanhustyön välillä. Tästä ansiokkaasta työstä Kuopio on saanut kiitosta myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tätä työtä on syytä edelleen jatkaa, ei vähiten sen kustannustehokkuuden vuoksi vaan ennen kaikkea sen mukanaan tuoman terveyden ja hyvinvoinnin eli hyvän elämän vuoksi. Tutkimuksin on osoitettu esimerkiksi kulttuurin vaikuttavan merkittävällä tavalla muistihäiriöisen vanhuksen muistin toiminnan paranemiseen. Tässä vain yksi esimerkki kulttuurin merkityksestä hyvinvoinnille.

Yhtä lailla kotihoitoon ja kotona asumiseen panostaen myös omaishoidon tukemista on vahvistettava. Tällä hetkellä omaishoidon peittävyys ei täytä laatusuosituksen tavoitteita. Talouden näkökulmasta olisi syytä havaita omaishoidon merkitys kuntataloudelle.

Entä tulevaisuuden visiot? Ohjelmaan on muun muassa kirjattu, että sukupolvien välistä vuorovaikutusta lisätään. Tämä on yhteisöllisyyden lisäämisen mahdollisuus. Näen, että tulevaisuudessa Kuopiossa voisi olla monitoimitaloja, joissa saman katon alla toimii esimerkiksi päiväkoti tai koulu sekä vanhusten päiväkeskus. Tällaisessa mallissa voitaisiin tarjota myös uudelle työnkuvalle, hyvinvointiavustajalle, kokoaikainen työ – aamulla avustaja työskentelee koulunkäyntiavustajana ja iltapäivällä päiväkeskuksessa ikäihmisten harrasteryhmien ohjaajana tai avustajana. Tällainen malli on olemassa esimerkiksi Tampereella.

Tulevaisuudessa myös hoivahenkilöstön rekrytointiin on panostettava. On myös avattava silmät ja mietittävä, onko koulutusvaatimuksena kapeanäköisesti terveydenhuollon tai sosiaalialan koulutus vai voisiko työyhteisön moniammatillisuutta rikastuttaa esimerkiksi kulttuuriosaajalla? Halutaanko hoivatyö nähdä muunlaisenakin kuin kliinisenä hoitotyönä?

Ikäystävällisen ohjelman tulee olla käytössä oleva työpaperi jokaisella toimialalla. Sen lehtien tulee olla hiirenkorvilla, ehkä kahvitipoillakin koristeltuna. Toisin sanoen sen tulee olla luettu ja ennen kaikkea käyttöön otettu.  Vain sitten Kuopiosta tulee ikäystävällinen kaupunki.

Viikkosavo Kolumni 15.7.2009

SIJAISKÄRSIJÄT

Heinäkuun alussa saimme taas lukea lehdestä, kuinka nautakarjan hoito oli kiuruvetisellä maatilalla laiminlyöty ja johtanut koko karjan menehtymiseen. Syynä oli isännän väsyminen, jonka sijaiskärsijöiksi joutuivat ihmisen hoidosta riippuvaiset hyötyeläimet. Jos apu olisi tullut ajoissa ja nuoren maatilallisen jaksamiseen olisi puututtu, olisi kärsijöitä tässäkin murhenäytelmässä ollut vähemmän. Mutta missä apu oli?

Kuopion Savisaaren löytöeläinsuojaan on jo tässä vaiheessa kesää kiikutettu poikkeuksellisen paljon kissoja. Mikä mahtaakaan olla syksyn tullen tilastoennätys, kun kesäksi otetut kisun pennut hylätään tien poskeen kuin vanhat rukkaset? Taloudelliset laskusuhdanteet eivät ole myöskään lemmikeille eduksi. Lemmikin pito ei ole ilmaista ja eteen tulleiden rahavaikeuksien vuoksi niistä pyritään eroon. Nousukauden aikaan hevosten määrä kasvoi huomattavasti, mutta kalliiden kustannustensa vuoksi niistä luovutaan nyt vinhaa vauhtia. Lemmikit ja hyötyeläimet ovat joutuneet taloudellisen kasvun vauhtisokeuden ja sitä seuranneen taantuman sijaiskärsijöiksi.

Entä ihmislapset? Vanhempien työttömyydestä, päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista kärsivät tietenkin myös perheiden lapset. Miten monet lapset tänäänkin huolehtivat vanhemmistaan näiden omien voimien uupuessa, vaikka huoltovastuun pitäisi olla toisin päin? Tunnistetaanko nämä avun tarpeessa olevat perheet riittävän ajoissa? Tarjotaanko apua?

Toisaalta on myös todettu taloudellisen taantuman lähentävän perheenjäseniä. Yhteistä aikaa on enemmän, kun vanhemmat eivät ilta toisensa jälkeen tee ylitöitä suoriutuakseen tehokkuusvelvoitteista. Lomastakin on monelle tullut suoritus, johon kohdistetaan valtavia odotuksia ja niiden täyttymättömyys tuottaa suuria pettymyksiä. Ehkä suorituspaineet myös kesäloman vietossa vähenevät. Tutkimusten mukaan lapset eivät toivo perheen yhteiseltä kesälomalta tarkkaan hiottua toimintasuunnitelmaa vaan arkisten asioiden parissa yhdessä puuhastelua jollakin mukavalla kesäretkellä höystettynä.

Sylissäni kehrää pullea maatiaiskissa Alli, joka tuli meille löytöeläinsuojan kautta yhdeksän vuotta sitten. Alli oli löydetty hylättynä ämpäristä parin kuukauden ikäisenä. Senkin vaarana oli joutua joko ihmisen välinpitämättömyyden maksuvälineeksi tai pahoinvoinnin sijaiskärsijäksi. Toisin kuitenkin kävi.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu sekä kissan ja koiran omistaja

Viikkosavo Kolumni 17.6.2009

TILITYSTÄ

Maanantaina valtuusto istui muun muassa vuoden 2008 tilinpäätöksen hyväksymisen merkeissä. Kuopion kaupungin kukkaro on etumerkiltään edelleen miinusmerkkinen summan ollessa 11,6 miljoonaa. Tälle vuodelle povataan vieläkin suurempaa alijäämää sopeuttamisista huolimatta. Valtion velkaantumisvauhti on niin ikään kiivasta. Meneekö Suomi konkurssiin?

Viime vuonna Kuopio sai muuttovoittoa 400 henkilöä. Tämän lisäksi lapsia syntyi 200 pienokaisen verran. Muuttovoiton tulee olla enemmän. Kuopion pitää vakuuttaa tontti-, asunto- ja työllisyyspolitiikallaan ja houkutella palveluillaan uuskuopiolaisia sekä paluumuuttajia.

Puhutaanpa sitten säästötoimista, talouden tasapainottamisesta, vyön kiristämisestä - kuka milläkin termillä rahahanojen tiukentamista haluaakaan kutsua - niin yksin Kuopio ei siihen pysty. Erittäin suuren vastuun yhteistyöstä kuntien talouden tasapainottamiseksi kantaa myös Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri. Se ei saa enää olla teflonpintainen instituutio, josta kukaan ei saa otetta ja joka elää vain omaa elämäänsä. Sairaanhoitopiirin on avattava silmänsä ja reagoitava osaltaan kuntien ahdinkoon. Esimerkiksi leikkaussalien tyhjäkäyntiin on voitava puuttua ja toimintaa rationalisoitava. Keinoja on, mutta löytyykö tahtoa toiminnan kehittämiseen?

Kuopio tarvitsee myös edelleen lisää osaamista kilpailuttamiseen. Paikallisten yrittäjien mielestä Kuopio ei ymmärrä pienyrittäjää vaan jopa suosii isoja valtakunnallisia yrityksiä (SS 13.6.). Kuopion yrittäjien puheenjohtaja Mika Kolehmainen epäilee taustalla olevan myös laiskuutta. Hankintajohtaja Leena Petäjän mukaan sosiaali- ja terveystoimen hankinnat tulevat liian lyhyellä varoajalla kilpailutukseen. Eli siis osaamista on lisättävä, jotta tarve ja tarjonta kohtaavat ja jotta kaikilla, myös pienyrittäjillä, on mahdollisuus tarjouksen jättämiseen. Kaupungin kädet eivät ole sidotut hankintalain vuoksi.

Puoli vuotta valtuutetun toimessa on takana. Voi sanoa, että ruusuilla tanssimista ei ole ollut. Ei sillä, että sellaiseksi tehtävää olisin luullutkaan. Realiteetit olivat selvät, mutta asioiden eteenpäin viemisen hitaus ja monimutkaisuus häiritsee. Eikö kaupunkiorganisaatiota oikeasti voi pyörittää maalaisjärjellä ja yksinkertaisemmin? Eikö järjestelmä ole renki eikä isäntä? Välillä kieltämättä tuntuu, että järjestelmä vie ja valtuutetut vikisee.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on ensimmäisen kauden valtuutettu

Viikkosavo Kolumni 20.5.2009 

LOPPUUKO LUUKUTUS?

Sain puhelinsoiton Maijalta. Kaupungin virastossa asioidessaan hän oli kokenut tulleensa "pallotelluksi" luukulta luukulle, virkailijalta virkailijalle. Lopulta useiden puhelinsoittojen jälkeen "oikea luukku" löytyi. Taitaa todellakin olla tarve uudistaa rakenteita asiakasystävällisemmiksi, ajattelin.

Alan uskoa Kuopion palvelualueuudistukseen. Kaupungilla on tahtotila uudistuksen läpiviemiseen ja niin täytyy ollakin, sillä Kuopio-laivan kokka on käännettävä toiseen suuntaan ennen kuin tarvitsee äyskäröidä vesiä yli laidan.

Organisaatiouudistusten vaarana on, että vain nimi muuttuu - toimintakulttuuri ei. Kuopio ei halua kiillottaa vain nimikylttiä. Muutoksen lähtökohtana ovat kuopiolaisten tarpeet. Muutosta tarvitaan myös siinä, että oikea osaaminen suunnataan sitä vastaaviin työtehtäviin. Ei ole järkevää, että esimerkiksi sosiaalityöntekijän työpanos kohdentuu etuuksien käsittelyyn, kun osaaminen tulisi ensisijaisesti suunnata ihmisten kohtaamiseen ja elämäntilanteessa tukemiseen.

Varkaudessa on löydetty ennakkoluulottomia ratkaisuja sosiaalipalveluiden tuottamisessa. Urheiluseurat tuottavat hyvinvointipalveluja, kuten siivouspalveluita, kotitalkkaritoimintaa sekä ikäihmisten ja vammaisten liikuntapalveluita. Sekä Varkauden kaupunki, työvoimahallinto, urheiluseurat että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä alkujaan vaatimattomasta kauppakassipalvelusta käynnistyneeseen toimintamalliin.

Pohjois-Savon Liikunta ry käynnistää hankkeen, jossa Varkauden tavoin päämääränä on hyvinvointipalvelujen kehittäminen kuntien kanssa yhteistyössä. Entä olisiko Kuopiossa käyttöä Tampereella kehitetylle toimenkuvalle, hyvinvointiavustajalle, joka työskentelee aamuisin avustajana koulussa ja iltapäivisin palvelukeskuksessa? Näin työntekijälle, joka koulunkäyntiavustajana on usein osa-aikainen, saadaan kokonainen työaika sekä työnkuva vastaamaan työvoiman tarvetta.

Muutos on aina mahdollisuus. Palvelualueuudistuksessa on tarvetta innovaatioille. Päättäjien tulee huolehtia siitä, että toimialojen välinen poikkihallinnollinen yhteistyö on joustavaa ja ylipäätänsä mahdollista ilman raja-aitoja ja jarruttavia byrokratian rattaita. Maija Meikäläiselle on tärkeintä, että yhteistyö toimii ja palvelut ovat tarkoituksenmukaisia eikä häntä juoksuteta tarpeettomasti luukulta luukulle.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Viikkosavo Kolumni 18.4.2009

NÄIN MEILLÄ KUOPIOSSA!

Porvoolaiset ystävämme kyläilivät luonamme pääsiäisenä. Kuopiossa he ovat vierailleet useita kertoja aiemminkin ja joka kerta olen pystynyt tarjoamaan heille uuden elämyksen kotikaupungistani. Tällä kertaa esittelin heille ylpeänä kunnallisen elokuvateatteri Kuvakukon, jonka nostalginen olemus teki historiasta kiinnostuneisiin ystäviini lähtemättömän vaikutuksen. Edellisellä kerralla olimme vierailleet Taidemuseossa, joka pitkäjänteisellä työllään taiteen saavutettavuuden puolesta hämmästytti porvoolaiset. Niinpä - meillä Kuopiossa taidetta voidaan viedä palvelukeskuksiin, kouluihin, päiväkoteihin, ihan minne vain.

Ymmärrämmekö kuopiolaisina aina itsekään, miten monipuolisia ja laadukkaita harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia kaupunkimme tarjoaa? Kulttuurielämä on vilkasta ja liikkumaan pääsee niin lähiliikuntapaikoille, Puijon metsiin kuin myös tekonurmikentille. Sen lisäksi, että Kuopion tulee huolehtia kaupunkilaistensa lakisääteisistä palveluista, tulee sen myös tarjota mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Siis ihminen tarvitsee sekä leipää että sirkushuveja - myös kuopiolaiset!

Kireän kuntatalouden aikaan sorrutaan mielellään asettamaan vaakakupeille lakisääteiset peruspalvelut ja muut kunnan tarjoamat palvelut. Tällöin menevät helposti puurot ja vellit sekaisin. Painetaan paniikkinappulaa, lyödään liinat kiinni ja keskitytään tulipalojen sammuttamiseen. Toisin sanoen unohdetaan ennaltaehkäisevä toiminta ja kehittämistyö. Ei nähdä enää metsää puilta ja ollaan kuin ravihevoset silmälappuineen.  

Uusi valtuusto on hyvin keskusteleva. Se nähtiin viime kokouksessa muun muassa Keskuskentän tekonurmiasian kohdalla. Hyvä niin, vaikka keskustelevuudestaan se onkin saanut arvostelua osakseen. Valtuusto ei saisi olla kumileimaisin, mutta liiallista keskustelua pitäisi välttää... Paradoksaalista! Yhtä vilkasta keskustelua valtuuston tulisi käydä myös arvoista sekä keinoista, joilla Kuopiota luotsataan kohti visiota olla uudelle avoin, kansainvälinen, hyvinvointiosaamisen kaupunkiseutu, kuten toimintasuunnitelmassa todetaan. Millaisessa Kuopiossa haluamme elää nyt ja tulevaisuudessa? Millaista Kuopiota sinä haluat ylpeänä esitellä ystävillesi?

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu, jonka mielestä Kuopio on "mualiman" paras paikka

Viikkosavo Kolumni 14.3.2009

MIELETÖNTÄ MAITORALLIA!

Siinä se nyt töröttää. Ylväänä kotimaisten rinnalla vailla häpeän häivää - ruotsalainen tuontimaito! Vajaasta kärrystään päätellen se on tehnyt kauppansa. Luon tuiman katseen keski-ikäiseen mieheen, jonka käsi hamuaa tuota kiellettyä tuontitavaraa. Juuri viime hetkellä mies tekee korjaavan liikkeen ja ruotsalainen maito jää hyllyyn. "Oho, melekein lähti ruotsalaenen maeto mukkaan", viisas mies tokaisee.

Sisältäni nousee pieni anarkisti ja huomaan tekeväni samoin kuin ystäväni huutaessaan kuuluvalla äänellä miehelleen maitohyllyn edessä "Äläkä sitten ota sitä ruotsalaista maitoa". Mielessäni pieni anarkisti käskee boikotoimaan kyseistä kauppaketjua, mutta mitä se loppujen lopuksi auttaa. Kyse on kuitenkin kuluttajan omista valinnoista. Kaupathan ovat täynnä ylikansallisia tuotteita ympäri maailmaa. Kuluttajan on mahdollista todella vaikuttaa omilla ostopäätöksillään muun muassa työllisyyteen ja maakunnan elinvoimaisuuteen. Siispä kuluttajina tuntekaamme vastuumme!

Kotimaisten elintarvikkeiden ja etenkin lähiruuan suosiminen tukee paikallisyrittäjyyttä ja myös vaikuttaa työllisyyteen. Yksi maataloustuottaja työllistää välillisesti noin seitsemän muuta. Kilpailutilanteeseen tuontimaitoa vastaan Valio laski tuottajahintaa 4,7 senttiä maitolitralta eikä tämä ainoastaan tule näkymään tuottajan kukkarossa, vaan myös tuotantoeläinten hyvinvoinnissa. Eläinten määrää on entisestään lisättävä, jotta tuotanto kattaa riittävän toimeentulon.

Julkinen sektori on haasteen edessä. Voidaanko suosia kotimaisuutta, paikallisuutta ja lähellä tuotettua EU.n hankintalain puitteissa? Kyllä voidaan. Kaiken lähtökohtana on tarjouspyyntö. Kuopion seudun hankintatoimi on siis paljonvartijana ja kuluttamisen vallan ytimessä. Kaupungin keittiöihin on saatavilla perunaa lähempääkin kuin Pohjanmaalta. Tarjouspyyntö tulee laatia siten, että ehtona on muun muassa lyhyt kuljetusaika tuotteen lähtöpisteen ja määränpään välillä.  Tarjouspyynnöt tulee myös tilauskooltaan pilkkoa, että tuottajat voivat määrällisesti vastata pyytäjän tarpeeseen.

Maidon kohdalla tuntuu, että kyseessä on hölmöläisten peiton vetoa. Ruotsista Suomeen maitoa tuodaan noin 7 miljoonaa litraa ja viedään Ruotsiin noin 10 miljoonaa litraa. Vaikuttaa siis samankaltaiselta tämä maitoralli kuin jo vuosia käynnissä ollut Suomen ja Viron välinen viinaralli. On kuitenkin hyvä muistaa, että kotimaisuuden ja lähellä tuotetun suosiminen on myös turvallisuuspoliittinen kysymys.

Vilma Kröger 

Kirjoittaja on Kuopion kaupunginvaltuutettu

Viikkosavo Kolumni 7.2.2009

"KUN OTAT JOTAIN POIS, ANNA JOTAIN TILALLE"

Savon Sanomien (2.2.09) teettämässä tutkimuksessa 73%:a haastateltavista kuopiolaisista olisivat valmiita veroprosentin nostoon turvatakseen sosiaali- ja terveys-, sekä koulu- ja päivähoitopalvelut. Paavo Kaitokarin mukaan prosenttiyksikön korotus toisi kaupungin kassaan rahaa henkilöstön kolmen viikon palkkojen verran. Veroäyrin nostoa voitaisiin jatkaa loputtomiin ja aina lisää rahaa tarvittaisiin. Jotain muuta on siis tehtävä.

Samaan aikaan valtio ohjaa kunnille uusia palveluiden järjestämisvelvoitteita. Parin viime vaalikauden aikana korotetuista valtionosuuksista huolimatta uusia velvoitteita tulee ripeämpää tahtia kuin rahaa niiden hoitamiseen. Nyhjää tyhjästä ja eioo:n tarjoaminen alkavat olla kuntien bravuureja. Näin myös Kuopiossa.

Syksyllä astuu voimaan uusi vammaispalvelulaki, joka takaa avustajaoikeuden vaikeasti vammaisille ihmisille. Se mahdollistaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisen oikeus yhteiskunnan täysivaltaiseen jäsenyyteen ja itsenäisempään elämään. Kunta on vastuussa palvelun järjestämisestä. Monen vammaisen ihmisen elämästä puuttuu esimerkiksi harrastamisen mahdollisuus tarvittavan tuen puuttuessa. Ulkoileminenkaan ei ole kaikille itsestään selvää. Harrastaminen tuo ihmiselle hyvinvointia ja on ennaltaehkäisyä parhaimmillaan. Laki on siis enemmän kuin oikeutettu ja sen rahoittaminen on järjestettävä yhdessä valtion kanssa. Peruspalveluministeri Risikko lupailee kustannuksiin kolmanneksen. Riittääkö se?

Menevätkö kunnat velvoitteidensa kanssa konkurssiin? Mitä tapahtuisi, jos sosiaali- ja terveydenhuolto olisikin valtion vastuulla? Mahdollistaisiko se kuntien ja kuntalaisten tasa-arvon?

Kasvatuksellinen sanonta kuuluu "Kun otat jotain pois, anna jotain tilalle". Välillä kuntapäättäjän näkökulmasta tuntuu, että valtio unohtaa virkkeen ensimmäisen osan - se ei muista ottaa mitään velvoitteita kunnilta pois, mutta antaa kyllä lisää. Tosin Kuopiolla on myös vahva peiliin katsomisen paikka - raskasta koneistoa on kevennettävä, rakenteet räjäytettävä ja tehtäviä selkeytettävä, jotta kenttätyöhön voidaan vapauttaa resursseja. "Parempi on kertarytinä kuin ikuinen kitinä", toteaa sosiaali- ja terveyslautakunnan uusi puheenjohtaja Leo Puustinen. Näinhän se on. Liekö käynnissä oleva prosessiuudistus Kuopion pelastus ja riittävä toimenpide? Se nähdään seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Paljon on kiinni myös päättäjien rohkeudesta.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on kehitysvamma-alalla työskentelevä kaupunginvaltuutettu

Viikkosavo Kolumni 10.1.2009 

Minä, minä, minä!!!

...huutaa yksilöllisyyden palvoman talouskasvuyhteiskunnan tuote, joka yltäkylläisyyden sokaisemana ei huomaa lähimmäisiään ympärillään eikä välitä kuin omista tarpeistaan. Siis talouskasvun aikana. Kun ei sitten menekään enää niin hyvin ainakaan itsellä (meneekin ihan tavallisesti), tämä samainen tuote avaa silmänsä ja huomaakin kaipaavansa lähimmäisiä ympärilleen sekä hyväksyntää osakseen myös ilman menestyksen viittaa hartioilla.

Yhteiskunnan epävarma tila nostaa jälleen yhteisöllisyyden kaipuun esille, samoin tekivät reilun vuoden sisällä tapahtuneet koulusurmat. Todetaan, että suomalaisen yhteiskunnan tulee olla yksilökeskeisyyden sijaan yhteisöllisempi. Suomen hallituskin kehotti ihmisiä olemaan tietoisia, mitä naapurin mummolle kuuluu. Aivan - ihan tavallista lähimmäisestä välittämistä.

Vahvistetaanko yhteisöllisyyttä ja kaivattua turvallisuuden tunnetta suurilla oppilaitosyhteisöillä? Enpä jaksa uskoa. Tätä olisi syytä pohtia Kuopion kouluverkostoa uudistettaessa. Eikä olisi pahitteeksi hyödyntää hieman myös valtakunnallista tutkimustietoa, jota sitäkin aiheesta löytyy. Valitettavan harvoin näin kuitenkin tehdään. Tehotuotannon ajatus tarttuu jo koulumaailmaan. Korvamerkitäänkö lapsetkin kohta?

Tänä päivänä tuon talouskasvun tuotteen on selviydyttävä kyynärpäätekniikalla vahvana yksilönä vaatimusten ja tehokkuuden viidakossa, missä jokainen haluaa olla menestyvin, kaunein, paras. Kaikki eivät kuitenkaan ole sellaisia - niin se vaan menee. Luokattomat lukiot olivat naula koulumaailman yhteisöllisyyden arkkuun ja esikoulu yliopiston akateemiseen vapauteen. Aikuisopiskelijalle tosin sopii erinomaisesti omien opintojen täysin itsenäinen eteenpäin vieminen, mutta entä juuri opintojensa kynnyksellä olevalle, omaa elämäänsä rakentavalle 18-vuotiaalle? Onko yksilöllisen selviämisen paineita liikaa massojen seassa? Yliopisto-opiskelijoiden psyykkinen pahoinvointi on voimakkaasti lisääntynyt ja kaikkia oireilevia opiskelijoita ei edes tavoiteta. Toivottavasti uusi, uljas Itä-Suomen yliopisto ottaa sydämenasiakseen opiskelijoiden hyvinvoinnin ja panostaa myös jollakin asteella yhteisöllisyyden tukemiseen.

Entä teot? Käsi ylös, kuka on viimeisen vuoden aikana osallistunut taloyhtiön talkoisiin, leiponut seuran myyjäisiin, myynyt keksilaatikoita ihan ilman rahallista korvausta?!!! Järjestöt, seurat ja yhdistykset tekevät kädet savessa työtä yhteisöllisyyden vahvistamisen hyväksi. Järjestöissä tekeville käsille riittää työtä ja vastuuta jaetaan mielellään useammille harteille! Kulttuurijohtaja Pekka Vähäkangas on ehdottanut järjestötoiminnan tukitoimeksi kaupungintaloa järjestökeskukseksi. Ei lainkaan hullumpi avaus! Vuoden 2008 Vireä Virkamies - titteli meni oikeaan osoitteeseen. Tällaisia ennakkoluulottomia avauksia toivoisi muiltakin johtavilta viranhaltijoilta.

Vilma Kröger

Kirjoittaja on sosiaalihallintotieteen opiskelija ja kaupunginvaltuutettu

Viikkosavo Kolumni 13.12.2008

PALUU ARKEEN

Lomalta paluu arkeen ei ole helppoa - etenkään talvella, kun kaikki muut ovat täydessä työn ja arjen touhuissa. Kesällä varsinkin heinäkuussa lomailleen onnistuu laskeutua pehmeästi takaisin oravanpyörään. Elokuussa työtahti on vielä leppoisa lomakauden loppua odotellessa ja ihmisten käynnistellessä taas työvaihteitaan.

Mutta miten siis talvella lomalta takaisin arjen askareisiin? Se tapahtuu kerta heitolla ilman pehmeitä laskuja. Varaudu siis siihen, mikäli suunnittelet pitäväsi lomia "virallisten" lomakausien ulkopuolella. Parin viikon postin selaamiseen menee päivä pari - mukaan lukien lehdet, pois lukien sähköposti. Iskee paniikki lehtien sekä muun postin määrästä ja niiden aiheuttamasta kaaoksesta keittiön pöydällä. On tullut kirjeposteja, joihin reagoimisaika on auttamattomasti mennyt umpeen nopean varoitusajan vuoksi.

Täydellisen irtioton arjesta saadakseen on pystyttävä irtaantumaan myös omasta saavutettavuudestaan lomalla. Ei puhelinta, ei sähköpostia. Vapauttavaa lomailijalle, raastavaa lähimmäisille! Tänä päivänä on lähes itsestään selvää, että kaikilla on käytössään kännykät ja sähköpostit, jotka takaavat saavutettavuuden mielellään vuorokauden ympäri. Mutta onko edes tarpeellista olla koko ajan saavutettavissa? Onko meillä enää edes lupaa olla kännykän ja sähköpostin tavoittamattomissa? Olemme jo hyvin tottuneita selittelemään, miksi emme vastanneet kännykkään tai heti reagoineet vastaanotettuun tekstiviestiin. Ja tässä hektisessä nyky-yhteiskunnassa sähköisen viestin lähettäjä odottaa vastausta tai kommentointia mieluummin saman päivän aikana.

Odotetaanko luottamushenkilön olevan tavoitettavissa milloin ja mihin aikaan tahansa? Onko oikein, jos luottamushenkilö rajaa aikaansa olla käytettävissä? Entä hyväksytäänkö se? Kyse on ehkä enemmän ajankäytön hallinnasta sekä voimavarojen oikein jakamisesta. Aina online- tilassa oleva polttaa kynttilää molemmista päistä. Tunnollisuus edellyttää myös omasta jaksamisesta huolehtimista.

Omalla kohdallani keittiön pöydällä vallitsee tällä hetkellä tiedon kaaos sanomalehtien, mainosten ja postin muodossa. Paniikki postin selaamisesta on lieventynyt, sillä osa on jo kahlattu. Kuopion kuulumiset on löytynyt tiivistetysti Viikkosavosta ja omat tekemättömät työt odottavat edelleen työpöydällä. On siis helppoa hypätä takaisin oravanpyörään!

Vilma Kröger

Kirjoittaja on juuri lomalta arkeen palannut uusi kaupunginvaltuutettu

Kirkko ja koti 7.11.08

Kirkko paikkaa kuntien laittomuuksia

Kunnat yrittävät ratkaista talousahdinkonsa sivaltamalla juustohöylällään jopa kuntalaisten lakisääteisiä palveluita. Pisteeksi ii:n päälle valtio ohjaa kunnille uusia tehtäviä kuitenkaan lisäämättä kuntien valtionosuuksia riittävästi. Kuntien tilanne näkyy myös seurakunnissa yhä kasvavana avuntarpeena.

Kuntien tarjotessa eioota, käy seurakunnan diakoniatyön ovi yhä tiuhempaan. Ja koska ihmisten hätään on vastattava, ojentaa kirkko auttavan käden. Sen lisäksi, että olen huolissani ihmisten sekä taloudellisen että sosiaalisen avun tarpeen lisääntymisestä, olen huolissani seurakunnan työntekijöiden jaksamisesta. Resurssien rajallisuus ja alituinen riittämättömyyden tunne voi pahimmassa tapauksessa olla uhka työntekijän omalle terveydelle. Siksi työntekijöiden mahdollisuus muun muassa työnohjaukselle on välttämätöntä.

Mutta missä vaiheessa tulee vastaan raja, jolloin seurakunnat eivät pysty enää paikkaamaan kuntien palveluiden puutetta, jotka jo nyt ovat joko laittomia tai vähintään laittomuuden rajoissa? Seurakuntien varat ovat vuosi vuodelta vähentyneet kirkosta eroamisen sekä kohonneiden kustannusten myötä. Päivän sana on talouden tasapainottaminen ja Kuopiossakin seurakuntayhtymä vähentää työntekijöiden määrää ns. luonnollisen poistuman kautta tasapainon saavuttaakseen.  

Kirkkokaan ei voi ottaa itselleen enempää kuin jaksaa kantaa. Kunnan ja valtion on hoidettava postinsa. Avuntarvitsijoiden on saatava apua. Työntekijöiden on saatava riittävät mahdollisuudet työnsä hoitamiseen ja työssä jaksamiseen.

Savon Sanomat 17.9.08

KOULU ON ARJESSA MUKANA

Monissa kunnissa lyhytnäköiset päätökset ajavat kunnat ennaltaehkäisevien toimenpiteiden sijaan korjaaviin toimenpiteisiin. Yhä useampi kunta karsii kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ennaltaehkäiseviä sosiaali- ja terveyspalveluita. Varsinkin lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa ja pahoinvoinnin tunnistamisessa on julkisen sektorin ennaltaehkäisevällä sosiaalityöllä suuri merkitys.

Koulukuraattorin tai sosiaalikasvattajan palkka on kahden tuhannen molemmin puolin, riippuen paikkakunnasta. Näiden ammattilaisten luona lapset ja nuoret voivat käydä purkamassa oloaan, pohtimassa elämää, kertomassa omista vaikeuksistaan turvalliselle aikuiselle. Näitä ammattilaisia ei enää kuitenkaan kovin monesta koulusta löydy. Opettajalla on yhä vähäisemmät mahdollisuudet havainnoida ja puuttua oppilailla havaittuihin ongelmiin, koska yksilöllistä aikaa oppilaille ei juuri ole. Kouluterveydenhoito on maassamme edelleen huippuluokkaa, mutta se ei korvaa koulussa tehtävää tärkeää sosiaalityötä. Oppilashuoltoryhmillä on suuri merkitys oppilaitosten sosiaalityössä.

Nuorisopsykiatrisella osastolla yhden lapsen tai nuoren hoitokustannukset ovat noin 21 000 euroa kuukaudessa eli lähes yhden sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisen vuositulojen verran. Hoidon maksaa kotikunta. Valtaosalla näistä lapsista eivät perheasiat ole kunnossa. Valtaosa näistä hoidettavista lapsista ja nuorista tulee rikkinäisistä, moniongelmaisista perheistä. Ei vain kunnan talouden vaan ennen kaikkea lapsen ja nuoren hyvinvoinnin vuoksi olisi tärkeää tunnistaa syrjäytymisen uhkat riittävän varhain ja tarjota lapselle sekä hänen perheelleen tehostettua tukea tarvittavaksi ajaksi.  

Ulla Hintikan väitöskirjassa todetaan, että sairastuneiden nuorten toipumista edistää lääkehoidon ja yksilöllisen terapian lisäksi perhesuhteisiin ja koulunkäyntiin huomion kiinnittäminen.

Perhe on edelleen kasvatuksen keskusyksikkö, jonka kasvatustyötä muu verkosto tukee. Koulu on arjessa mukana joka päivä. On hyvin lyhytnäköistä politiikkaa pyrkiä kustannustehokkaaksi karsimalla ennaltaehkäiseviä palveluita eli juuri kouluissakin toteutettavaa sosiaalityötä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman yksi keskeisimmistä tavoitteista on syrjäytymisen väheneminen. Syrjäytymistä vähennetään juuri ennaltaehkäisevillä keinoilla ja ennaltaehkäisevään toimintaan panostamalla. Ennaltaehkäisevällä sosiaalityöllä vahvistetaan sitä tavoitetilaa, että emme olisi jatkuvasti vain korjaavien toimenpiteiden edessä.

Jokainen lapsi ja nuori on oikeutettu turvalliseen ja yhteisölliseen elämään. Kuntien tulee vahvasti vaikuttaa syrjäytymisen ehkäisyyn. Vaikka ilman elinkeinoelämää, ei ole hyvinvointia, on kuitenkin etusijalla kansalaisten hyvinvointi. Pahoinvoiva kansa ei voi olla yhteiskunnalle tuottava. Voimat eivät siihen riitä. Siksi ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon ja sosiaalityöhön on vihdoin panostettava.

Meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta tai nuorta tämän yhteiskunnan toiminnan ulkopuolelle. On herättävä tukemaan kotona tapahtuvaa kasvatustyötä, on tuettava myös kouluissa ja päivähoidossa tapahtuvaa kasvatustyötä. On annettava arvo myös ennalta ehkäisevälle sosiaalityölle.

Savon Sanomat 30.8.08

SIKATALOUDEN KÄRSIMYSTIE

Possulla ei mene hyvin. Tehotuotannon ketjun pää siintää Venäjällä lukemattomien teurasautossa vietettyjen tuntien jälkeen. Finnish meat - yritys on päättänyt kuljettaa sikoja teuraaksi Viipuriin tai Pietariin kustannussyistä. EU sallii 12 tunnin mittaiset eläinkuljetukset. Se on käsittämättömän pitkä aika ahtaissa oloissa. Lienee sinisilmäistä toivoa, että sian Via Dolorosa edes päättyisi mahdollisimman pienin kärsimyksin.

Tuottajat käyvät eloonjäämiskamppailua halpatuotantomaiden tuotteita vastaan ja kansalaiset äänestävät jaloillaan. Ruoka ei saisi tänä päivänä maksaa mitään! Ruuan laatu ja etenkin sen kotimaisuus, lähiruuasta puhumattakaan, tuntuvat toisarvoisilta asioilta. Kuitenkin olisi syytä muistaa, että suosimalla kotimaisia elintarvikkeita tuetaan suomalaista tuotantoa. Se on myös turvallisuuskysymys maan puolustuksen kannalta.

Kevään puutullikriisi sai hallituksen hihat heilumaan ja puu saatiin liikkeelle valtiollisin tukitoimin. Nyt olisi reagoinnin paikka myös kotimaisen lihatuotannon osalta. Suomalaista tuottajaa ei saa ajaa ahdinkoon tuotantoeläinten kustannuksella. Tuottajilla tulee olla kannattavuuden lisäksi mahdollisuus toteuttaa elinkeinonsa harjoittamisessa myös eettisiä periaatteita.

"Ei enää elätä isäni pitkät pellot..." laulaa Lauri Tähkä - silmien edestä vilahtavat tyhjät navetat ja kesantopellot. Olemmeko valmiita tukemaan kotimaista tuotantoa vai onko suomalaisen maatalouden tulevaisuus ainoastaan maatilamatkailussa?

Savon Sanomat 17.4.08

RAVINNON LAATU HINTAA TÄRKEÄMPI

Ihminen ei elä syömättä eikä voi hyvin pelkästä vehnästä ja säilöntäaineista. Leipä on ihmiselimistön elinehto, joten ei liene aivan sama millaista ravintoa nautitaan. Kuitenkin monet kuntalaiset eivät pysty itse vaikuttamaan aterioidensa laatuun. Päiväkotien, sairaaloiden, koulujen, palvelukeskusten ja puolustusvoimien ostamien ateriaraaka-aineiden lähtökohtana ei saa olla ainoastaan hinta, vaan myös ravinnon laatu.  EU:n hankintalaki ei estä suomalaisten tai paikallisten elintarvikkeiden käyttöä. Kuitenkin valitettavan usein näinä kuntatalouden ahdinkoaikoina kaiken kriteerinä on hinta. Kilpailutuksen tuloksena valitaan edullisin ja valittujen elintarvikkeiden kohdalla se tarkoittaa usein kaukana tuotettua ja ravinneköyhää ruokaa. Lähiruoka nähdään edelleen kalliina vaihtoehtona, vaikka kokonaiskuluissa ei juuri eroja olisikaan. Muistetaanko lähiruoan tuottajat ottaa mukaan kilpailutukseen?

Lähiruuan käyttö edistää oman alueen taloutta ja työllisyyttä, koska se käyttää lähialueella tuotettuja raaka-aineita. Lähiruuan suosiminen edistää kotimaisten tuottajien työtä, jotka jo käyvät eloonjäämiskamppailua globalisaation mukanaan tuomaa hintakilpailua vastaan. Lähiruokaa ei ole kyllästetty säilöntäaineilla, koska matka ruokapöytään on lyhyempi. Lyhyemmästä ketjusta kiittää myös ympäristö, jonka luonnonvaroja pitkät elintarvikkeiden kuljetukset rasittavat kohtuuttomasti.

Valtion taholta esitetyt suositukset lähiruuan käytölle julkisten sektoreiden keittiöissä eivät riitä vaan konkreettisempia keinoja tarvitaan. Kuntapäättäjien on pystyttävä tekemään ratkaisuja lähiruuan puolesta, kuten useissa muissakin Euroopan maissa on tehty.

Lapsilla, nuorilla, potilailla, vanhuksilla jne. on myös oltava oikeus tuoreeseen, lisäaineettomaan, kotimaiseen lähiruokaan eikä tätä oikeutta raha saa nujertaa. Kyse on kuitenkin hyvin pitkälle arvoista ja valinnoista.